Ministerien eroamiset tehtävistään tulevat politiikassa aina yllätyksenä, sanoo Turun yliopiston erikoistutkija Ville Pitkänen.
– Esimerkiksi Anneli Jäättenmäen ero aiheutti prosessin, joka merkitsi samalla pääministerin vaihtumista.
Tehtävistä jäämiset tarkoittavat isoja muutoksia erityisesti puolueiden sisällä. Myös vaalit tuottavat yllätyksiä.
– Vuoden 1970 eduskuntavaalit nostivat SMP:n asemaan, jota sille ei osattu ennakoida. Populistisen haastajan ilmaantuminen politiikkaan toi haasteen, joka heijastui koko politiikan kenttään.
Samanlaisen yllätyksen tarjosivat myös Perussuomalaiset.
– Gallupien perusteella luomme käsityksen vaalituloksesta. Lopputuloksen ollessa toinen, sitä pidetään yllätyksenä.
Elisabeth Rehnin nousu toiselle kierrokselle yllätti
Erikoistutkija Ville Pitkänen nostaa politiikan historiasta esiin myös presidentinvaalit.
Gallupien perusteella luomme käsityksen vaalituloksesta. Lopputuloksen ollessa toinen, sitä pidetään yllätyksenä.
Ville Pitkänen
– Jos ajatellaan vuoden 1994 vaaleja, jolloin Martti Ahtisaaresta tuli voittaja. Silloin iso yllätys aikalaisille oli se, että Elisabeth Rehn pääsi toiselle kierrokselle. Yhtä lailla yllätys koettiin 1999–2000, jolloin Tarja Halonen valittiin presidentiksi.
Pitkäsen mukaan vaaleihin liittyvä yllätyksellisyys tulee siitä, että voittaja nousi monen varmana pidetyn ehdokkaan takaa.
– Vielä muutama kuukausi ennen ensimmäistä kierrosta kukaan ei osannut ennakoida, että Halonen nousee toiselle kierrokselle. Saatika, että hänestä tulisi presidentti, sanoo Ville Pitkänen.
Neuvostoliiton hajoaminen ja Euroopan kriisi
Politiikkaan heijastuvat isot murrokset ja käänteet ovat yhtä lailla yllätyksellisiä.
– Se tuli kaikille yllätyksenä, että Neuvostoliitto hajosi. Koko itäblokin romahdus, joka vaikutti koko maailmankin tulevaan kehitykseen.
Ville Pitkäsen mukaan kansainvälisen politiikan vaikutukset Suomeen ovat myös viime aikoina olleet hyvin keskeisiä.
Se tuli kaikille yllätyksenä, että Neuvostoliitto hajosi.
Ville Pitkänen
– Puhutaan maamme politiikkaa ohjaavista tapahtumista, kuten pitkään kestäneestä Euroopan talouskriisistä. Vielä vuoden 2007 eduskuntavaalien alla tunnelmat olivat erittäin optimistiset.
Lähestyvät kevään eduskuntavaalit ovat jo nyt yllätyksiä täynnä.
– Äänestäjien käyttäytyminen on muuttunut koko ajan yllättävämmäksi. Se luo turbulenssia, kun koko ajan tapahtuu isoja muutoksia puolueiden kannatuksessa. Äänestäjät ovat valmiita vaihtamaan puoluetta aika rivakasti, sanoo erikoistutkija kertoo Ville Pitkänen.