LAUANTAIVIERAS. Entinen huippupikaluistelija Tuula Pöntinen koki liikunnanopettajaurallaan dramaattisia hetkiä. Niistä dramaattisin tapahtui Rautavaaralla, ja se sai hänet kyyneliin.
Pöntinen kertoo, että liikuntaluokan varastossa oli eritasonojapuut, ja sinne oli pääsy kielletty. Pojat kuitenkin houkuttivat tyttöjä vaarallisen paljon.
- Siellä oli ikkuna, josta näki välituntialueella olevia poikia. Se olikin tytöille hyvä houkutin.
Pöntisen mukaan muutama yläasteikäinen tyttö kapusikin eritasonojapuiden päälle, kun tapahtui kamala tapaturma.
- Tytöt tulivat hakemaan minua ja sanoivat, että yksi tyttö makaa ketarat oikoisena.
Puomi oli tullut yhden tytön selkään, niskaan, kun joku tytöistä oli hypännyt alas. Pojat olivat jättäneet eritasonojapuut kuljetustelineeseen, jossa olivat rullat.
- Neiti oli ihan eloton. Se oli karmea tilanne, mutta hänet hoidettiin lasarettiin.
Neiti oli ihan eloton. Se oli karmea tilanne, mutta hänet hoidettiin lasarettiin.
Tuula Pöntinen
Pöntisen mukaan tytön munuaisista tuli vähän verta, mutta hän selvisi hengissä.
- Tapahtuman jälkeen menin kansliaan ja itkin pari nenäliinaa, Pöntinen kertoo.
”Suojelusenkelit olivat mukana”
Vaaratilanne sattui myös, kun eräs toinen tyttö laittoi luistimia jalkoihinsa. Iloisesti nauranut tyttö pyllähti Pöntisen vieressä kohtalokkaasti.
Pöntinen otti tytön repusta maantiedon kartaston tytön ranteeseen, laittoi sekaan lunta ja sitoi sen omalla kaulahuivillaan.
- Sitten vein hänet lasarettiin.
Ranteesta löytyi murtuma.
- Suojelusenkelit olivat mukana, mutta pienistä asioista voi sattua vaikka mitä.
”Piti saada pönttö sekaisin”
Myös terveystietoa opettanut Pöntinen on kutsuttu apuun liikuntatuntien ulkopuolellakin. Hän kertoo, että kerran eräs tyttö pisti veljensä insuliinia itseensä.
- Piti saada pönttö sekaisin.
Pöntinen on joutunut selvittämään myös itsetuhoisia juttuja.
- Tilanne on ollut päällä, ja ne ovat olleet rankkoja, mutta ovat päättyneet onnellisesti.