Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Koulun pihalla perustettu bändi sai muistolaatan Raisiossa

Raision lukiossa nimettiin myös luokka SIG-yhtyeen kunniaksi.

SIG-yhtyeen muistolaatta tiiliseinässä.
Kuva: Raision kaupunki
  • Sami Tammi

1980-luvulla maineeseen noussut SIG-yhtye on saanut muistolaatan Raision lukion seinään. SIG perustettiin lukion pihalla vuonna 1978, kun yhtyeen keulahahmot Matti Inkinen ja Juha Oksanen kohtasivat ja Inkinen pyysi Oksasta perustettavaan bändiin.

Muistolaatan lisäksi lukion musiikkiluokka on  päätety nimetä edesmenneen Matti Inkisen mukaan Inksun musiikkiluokaksi.