Anttolalainen Kirsi Hiekkapuro muistaa hyvin viimeiset vuorosanansa Väkikivi-näytelmän Siviänä, vaaleana neitona, joka sai amerikanpohjalaisen Robertin menettämään mielenrauhansa.
Siviä "Minä en ole koskaan uskaltanut vaatia elämältä mitään. Nyt minä uskallan!"
Robert "Että mun piti tulla täältä asti lukini löytämähän!" Robert ja Siviä tanssivat lopussa lempiwalssiaan.
Viimeisen kerran vuorosanat lausuttiin Hurissalon harrastajateatterin lavalla elokuussa. Sen jälkeen alettiinkin jo etsiä uutta käsikirjoitusta.
– Tämä on melkein ympärivuotinen harrastus, kun näytelmiä luetaan koko ajan ja harjoitukset aloitetaan jo vuoden vaihteessa, Hiekkapuro sanoo.
Hiekkapuro on ollut Hurissalon Harrastajateatterissa mukana nelisen vuotta. Ensirakastaja Robertia viime kesänä esittänyt Timo Granfelt puolestaan on nähty Hurissalon lavalla jo seitsemänä kesänä.
– Pitää olla esiintymishalua, mutta kaikki perustuu tietysti tekemisen hauskuuteen, eli porukassa pitää olla kivaa, kun sitä teatteria tehdään. Näytännöthän ovat vain jäävuoren huippu, siellä on valtava määrä työtä ja tekemistä taustalla, Granfelt sanoo.
"En usko ollenkaan, että suomalaiset ovat ujoja"
Tiltastojen mukaan Suomessa on harrastajateattereita poikkeuksellisen paljon. Selitystä teatteri-innostukseen on haettu aina myyttisestä suomalaisesta kansanluonteesta saakka.
Harrastaja-antropologien teorioiden mukaan estoinen ja sisäänpäin kääntynyt suomalainen tarvitsee teatterin ikään kuin varaventtilliksi, josta päästää patoutuneet tunteet pihalle.
Teatterin tutkimuksen professori Hanna Suutela, ei moisista teorioista vakuutu, vaan löytää syyt harrastajateatterien suureen määrään Suomen historiasta. Teattereiden perustamisen taustalla oli Suutelan mukaan suomalaisuusaate. Ruotsinkielinen kulttuuriväki oli 1800-luvulla aloittamassa suomenkielistä teatteritoimintaa, koska yleisölle haluttiin tehdä teatteria sen omalla kielelllä.
– Ajatuksena oli se, että suomalaista kulttuuria vaalitaan kaikilla tasoilla ja tehdään teatteria, jota myös harrastajat voivat toteuttaa. 1800-luvulla jo suomen kieli riitti tekemään teatterista poliittista, Suutela kertoo.
– Seuraavassa vaiheessa työväenliike, nuorisoseuraliike ja raittiusliike ottivat harrastajateatterin osaksi toimintaansa. Suomen kesäteattereiden suuri määrä ja kirjo kertoo tästä traditiosta, vaikka 1800-luvun aatteet ovatkin kesäteatteritoiminnasta haihtuneet.
Professori Suutela torppaa ylipäätään käsityksen siitä, että suomalaiset olisivat erityisen estoista kansaa.
– En usko ollenkaan, että suomalaiset ovat ujoja ja introvertteja. Päinvastoin, suomalaiset ovat hyvin yhteisöllistä kansaa, jolla on paljon yhteisöllisiä harrastuksia, joista yksi on teatteri.
Valmis esitys on jäävuoren huippu
Hurissalossa harjoituskausi on nyt vilkkaimmillaan, kun uuden näytelmän, Mummon mökin kantaesitykseen on kuukauden päivät. Mainosjulisteen mukaan luvassa on "myrkyllisen herkullinen kesäkomedia".
Hurissalon harrastajateatterilta ei ainakaan lähitulevaisuudessa ole tulossa teatteri-ilmaisun rajoja koettelevia taidepaukkuja.
– Tuskin Hurissalossa mitään Shakespearea kannattaisikaan näytellä, koska kyseessä kuitenkin on harrastajateatteri. Ja pitää muistaa, että yleisö hakee kesäteatterista keveyttä ja hauskuutta, ajanvietettä, Timo Granfelt pohtii.
Teatterin tutkimuksen professori Hanna Suutela varoittaakin mittaamasta ammattiteatteria ja kesälavojen harrastajanäytelmiä samalla tikulla.
– Harrastajateatterissa yhteisöllisyys on yleensä on yleensä se juttu eikä taiteellinen ambitio. Jos yhteisö riemuitsee siitä, että pikkukaupungin omat hahmot ovat tunnistettavina roolien takaa, niin esitys voi olla hirvittävän onnistunut.
Suutela toivoo kuitenkin, että kesäteattereissa nähtäisiin enemmän uusia näytelmiä.
– Suomessa harrastajien taso on kuitenkin niin kova, että useilla paikkakunnilla teatterit voisivat ottaa isompiakin haasteita.
Hurissalolaiset ovat kesän vetonaulan, Mummon mökin sisällön suhteen vielä vaitonaisia. Hiukan Timo Granfeldt suostuu sentään raottamaan salaisuuden verhoa kantaesityksen lähestyessä.
– Siinä on sienet tärkeässä osassa.