Miia Korhonen istuu kotinsa, Kuusanmäen palvelukeskuksen takapihalla ja huitoo kesäisiä kavereita kauemmas. Inisijät hyökkäävät joukolla, mutta Korhosen hymy ei hyydy hänen kertoessaan haaveestaan. Miian toiveissa häämöttää muutto pois laitoksesta omaan kotiin.
– Ja kani, Miia muistuttaa haaveensa tärkeästä yksityiskohdasta eli omasta lemmikistä.
Miia Korhonen oli yksi heistä, jotka toivat arkensa ja haaveensa esille Ylen kehitysvammais-illassa. Miian haave, oma koti, ei ole saavuttanut vielä kirjaimellista kivijalkaa, mutta siivet kyllä. Kajaaniin valmistuu lähivuosina uusi, kehitysvammaisten tuettuun asumiseen tarkoitettu talo. Miialle suunnitellaan omaa asuntoa tästä rakennuksesta.
Asunnon rinnalle on tullut myös uusi haave: oikea työ.
– Pieneläinhoitolassa. Sellaisessa, minne pieneläimiä viedään esimerkiksi lomien ajaksi. Voisin hoitaa siellä eläimiä, ruokkia, käyttää ulkona, Miia Korhonen kuvailee.
Budjetoitu eli mielekkäämpi arki
Hallituksen asettaman tavoitteen mukaan vammaisten laitosasumisesta on luovuttu vuoden 2020 jälkeen. Jossain takavasemmalla hiipii kehitysvammaisten arjen uudistaminen myös työn ja askareiden osalta. Tällä hetkellä kehitysvammaiset osallistuvat niin sanottuun päivätoimintaan, joka on usein aikansa elänyttä.
– Lähinnä Suomessa päivätoiminta tarkoittaa päiväkeskuksissa tehtyjä erilaisia käsitöitä. Vohvelitöitä ja kankaankudontaa, miehet tekevät paljon puukäsitöitä, kuvailee projektipäällikkö Merja Seppänen Kehitysvammaisten palvelusäätiöstä.
– Mutta nykyään on paljon kehitysvammaisia, joita tämä ei enää miellytä. On tulossa uusi, nuori sukupolvi, heitä kiinnostavat ihan erilaiset asiat. Heidät on kasvatettu eri tavalla, he ovat kulkeneet ja nähneet erilaisia asioita. Heidän mielenkiinnon kohteensa eivät välttämättä liity perinteisen päivätoimintaan.
Käytännössä moni turhautuu huovuttamiseen ja leipälapioihin. Suomessa on kokeiltukin viime vuosina uudenlaista toimintamallia, jossa kehitysvammaisille pyritään löytämään yksilöllisten toiveiden mukaista oikeaa työtä. Tätä niin kutsuttua budjetointia on kokeiltu Vantaalla ja Etelä-Karjalassa.
– Budjetoinnissa tehdään tavallaan vaihtokauppaa vohvelitöiden ja mielekkäämmän tekemisen kanssa. Muutama tunti merkityksellistä tekemistä viikossa voi korvata jopa neljä päiväkeskuspäivää. Sisältöä arkeen, sitä tässä yritetään saada, Seppänen korostaa.
Monen ihmisen ongelmat ovat pienentyneet. Esimerkiksi on havaittu, että haastava käyttäytyminen on vähentynyt.
Merja Seppänen
Järjestelyistä ei koidu kuluja, koska päivätoiminta maksaa tietyn verran per asiakas ja tämä raha vaihdetaan budjetoinnissa kehitysvammaisen toiveita ja tarpeita vastaavan työn vaatimiin kustannuksiin, useimmiten avustajan palkkaamiseen.
– Avustajan tuella tehdään sitten niitä ”oikeita töitä”. Myöhemmin asiakas voi pärjätä vähemmälläkin avulla, projektipäällikkö Merja Seppänen kuvailee.
– Elämä sujuu paremmin, kun palvelujärjestelmää sopeutetaan palvelemaan yksilön tarpeita. Monen ihmisen ongelmat ovat pienentyneet. Esimerkiksi on havaittu, että haastava käyttäytyminen on vähentynyt, Seppänen kertoo.
Miiasta Kainuun budjetointipioneeri?
Myös Pohjanmaalla sekä Miia Korhosen kotimaakunnassa Kainuussa on varovasti ryhdytty pohtimaan budjetointia ja tätä kautta kehitysvammaisten arjen muuttamista.
– Olemme vasta miettineet, mitä budjetointi ja uusi arki voisivat olla. Tuumitaan, käydään läpi ihmisten yksilöllisiä haaveita, suunnitelmia, mitä ovat ihmisten pienetkin toiveet, mitä pieniä, yksilöllisiä asioita sinne voisi lisätä. Kuhmossa ollaan tässä pisimmällä, sieltä on tulossa hyvin vaikeavammaisiakin tähän budjetointiin mukaan, kuvailee projektipällikkö Merja Seppänen Kainuun budjetointikäynnistelyjä.
Kajaanilainen Miia Korhonen on oman budjetointinsa alkuvaiheessa.
– Eläinten parissa työskenteleminen on Miian selkeä toive. Nyt hänelle etsitään työpaikkaa joko eläinkaupasta tai löytöeläintalosta ja pohditaan, kuinka monta päivää hän voisi olla töissä. Tulisiko uusi työ päivätoiminnan rinnalle vai täysin sen tilalle? Miian koulutus on täysin toisaalla, kotitalouspuolella, joten aluksi kyse olisi varmaan harjoittelupaikasta, vapaaehtoistyöstä. Mutta täytyy pohtia myös sitä, lähtisikö hän opiskelemaan tätä alaa lisää, Seppänen mainitsee.
Avustajan löytäminen on tällä hetkellä suurin haaste. Kainuun sote ei myönnä laitoksissa asuville kehitysvammaisille henkilökohtaisia avustajia ja Miia on edelleen laitosasukas.
– Avustaja on helposti työnantajalle kynnyskysymys palkkaamiseen, Merja Seppänen painottaa.
Miia olisi silloin ensimmäinen Kainuussa budjetoinnin kautta töihin pääsevä.
Merja Seppänen
Tavoite kuitenkin on, ainakin Seppäsen henkilökohtaisesti asettamana, että haasteista huolimatta Miia pääsisi kokeilemaan haavetöitään jo tulevana syksynä.
– Miia olisi silloin ensimmäinen Kainuussa budjetoinnin kautta töihin pääsevä.
Kehitysvammaisten palvelusäätiössä työskentelevä Seppänen uskoo, että todella moni kehitysvammainen pystyisi töihin.
– Uskon, että monelta löytyy taitoja ja vahvuuksia, joita voisi hyödyntää oikeissa tai vapaaehtoistyössä, kunhan ihmisille saadaan oikeanlainen tuki. Mutta se vaatii todella paljon muutoksia ihmisten asenteissa. Kaupoissahan kehitysvammaisia näkee jo paljonkin, mutta että he pääsisivät myös muihin töihin.
– Eikä meillä kaikki alueet ole takapajuloita päivätoiminnassakaan. Eri puolilla Suomea on järjestetty hienojakin juttuja, mutta monessa kohtaa se on vain ajan tappamista. Esimerkiksi Pertti Kurikan nimipäivät -yhtye on päivätoimintaa, miehet saavat siitä palkkansa. On meillä näitä hyviäkin esimerkkejä, joista ottaa oppia.