Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

"Mafialla yhteyksiä merkittäviin australialaispoliitikkoihin"

Australialaisten tiedotusvälineiden tekemän laajan selvityksen mukaan laajoista mafiayhteyksistä tunnettu mies pääsi tapaamaan Australian pääministeriä.

  • Jussi Nurminen

Maailman vaikutusvaltaisimpiin mafiajärjestöihin lukeutuvalla italialaisella 'Ndranghetalla on yhteyksiä useisiin merkittävässä asemassa oleviin australialaisiin poliitikkoihin, paljastaa Australian yleisradioyhtiön ABC:n ja Fairfax-lehtiyhtiön tekemä selvitys. Vuoden kestänyt tutkinta paljasti, että 'Ndrangheta on muun muassa valjastanut puolueiden tunnettuja rahoittajia omiksi viestinviejikseen.

Tiedotusvälineiden selvitys nostaa jälleen esille jo aiemminkin arvostellun Australian puoluerahoitusjärjestelmän. Puolueille tehtäviä rahalahjoituksia ei valvota kunnolla, mikä mahdollistaa rahoittajien salaamisen.

Selvityksen perusteella yksi laajoista mafiayhteyksistä tunnettu mies pääsi tapaamaan Australian pääministerinä vuosina 1996–2007 toiminutta John Howardia ja muita liberaalipuolueen johtohahmoja. Selvityksen tekijät painottavat, etteivät vihjaile Howardin olleen tietoinen mafiakytköksestä.

Mafiapomoksi epäillyn miehen poika sai puolestaan työharjoittelupaikan Australian Rooman-suurlähetystöstä. Turvallisuusviranomaiset pitävät pojan päätymistä töihin muun muassa mafiaa koskevia arkaluontoisia tietoja käsittelevään suurlähetystöön vakavana tapauksena.

Italian Calabriasta peräisin oleva 'Ndrangheta on merkittävä tekijä huumekaupassa, mutta sen lonkerot ulottuvat laajalle alueelle, esimerkiksi vihanneskauppaan.