Sveitsiläinen tennispelaaja Roger Federer juhli tällä viikolla hyväntekeväisyysjärjestönsä 10-vuotispäiviä. Kakkua ja ilmapalloja ei todennäköisesti näissä kekkereissä ollut tarjolla, sillä Federer matkusti vuosipäivän kunniaksi eteläiseen Afrikkaan ja Malawiin.
Malawi on Federerille tärkeä, sillä hän on tukenut maassa esikoulujen rakentamista. Niitä onkin pystytetty tennisässän avustuksella nyt 50 kappaleen verran.
Yksi kaikkien aikojen tennispelaajista on lahjoittanut rahaa Malawin varhaiskasvatukseen jo vuosia. Tämänviikkoisella vierailullaan hän vietti aikaansa esikoulujen tunneilla, auttoi kokkauksessa ja lounaan tarjoilussa. Lisäksi hän leikki yhdessä lasten kanssa.
Kuvista päätellen matka sujui hymyssä suin. Esikouluprojekti merkitseekin 35-vuotiaalle pelaajalle paljon.
–Tämä on todella tärkeää meille. Sen sijaan, että lähettäisin vain rahaa, olen nähnyt nyt itse projektin vaikutuksen lapsiin täällä Malawissa, Federer totesi brittiläiselle Independent-lehdelle.
Alla kuvat Federerin Twitter-tililtä.