Pääministeri Tony Abbottin mukaan Australia ottaa vastaan huomattavan määrän pakolaisia Syyriasta tänä vuonna.
Abbott ilmoitti maanantaina Australian parlamentille, että hän kertoo tarkempia lukuja tulijoiden lukumäärästä tiistaina, kun maahanmuuttoministeri Peter Dutton on palannut Genevestä ja Pariisista, joissa hän on tapaamassa YK:n pakolaisjärjestön ja Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n edustajia.
– Naiset ja lapset pakolaisleireillä, erityisesti vainottujen vähemmistöjen naiset ja lapset leireillä, ansaitsevat myötätuntoisen vastauksen Australialta. Sen he tulevat saamaan tältä hallitukselta, Abbott sanoi.
Oppositiossa oleva Australian työväenpuolue vaatii hallitusta nostamaan tämän vuoden pakolaiskiintiötä 10 000 paikalla.
Australia on aiemmin ilmoittanut ottavansa vastaan 13 750 pakolaista heinäkuussa alkaneen tilivuoden aikana. Maa on suunnitellut nostavansa vuosittaisen pakolaiskiintiönsä 18 750 paikkaan vuoteen 2019 mennessä.
Australiassa on noin 24 miljoonaa asukasta. Uutistoimisto AP:n mukaan maan pakolaiskiintiötä pidetään maailman suurimpana väkilukuun suhteutettuna.
Uusi-Seelanti ilmoitti maanantaina, että se ottaa vastaan yhteensä 600 ylimääräistä syyrialaista pakolaista seuraavan kolmen vuoden aikana. Tällä hetkellä Uusi-Seelanti tarjoaa paikan 750 kiintiöpakolaiselle vuodessa. Kiintiö on pysynyt samana vuodesta 1987.