Käydäänpä ottelua hiukan läpi. Sotkamo oli vienyt ensimmäisen jakson suvereenisti. Pelattiin toisen jakson kolmatta vuoroparia. Selkeästi oli jo havaittu, että Vimpelin ote erityisesti ulkopelissä oli toista maata ensimmäiseen vuoropariin verrattuna.
Mailan varteen palotonta ajolähtöä purkamaan asteli Henri Puputti, neljän tähden pelaaja, mies joka kuuluu superpesiksen eliittiin. Hän, joka on tottunut ratkaisemaan suuntaan tai toiseen. Herkullinen tilanne kerta kaikkiaan.
Tällä kertaa Puputti ei petä – vastustamaton lyönti juuri takarajan tuntumaan, josta pallo pomppi kohti mainosaitoja. Sotkamon kopparit eivät muuta voineet kuin juosta perään minkä kintuistaan pääsivät. Silloin astuit peliin – et saanut palloa kiinni, mutta räpylälläsi pysäytit pallon. Siitäkin huolimatta Vimpelin kärki juoksi kahden juoksun arvoisesti kotiin.
Tilanne oli takuulla hirveä – ja ehkä ajattelit urasi pesäpallossa loppuvan tähän.
Mutta ei, sunnuntain ottelu ei totta puhuen räpylääsi ratkennut. Henri Puputin lyönti oli yksinkertaisesti vain niin hyvä, ja koppareidenkin heittokäsi on rajallinen. Puhuttamattakaan siitä, että harhaheitot – ne juuri ovat ratkaisseet näissä loppuotteluissa.
Mutta ei, ottelu ei siihen ratkennut.
Se ratkesi supervuoroparissa, jossa oikeastaan kiteytyi koko kauden ja Suomen parhaiden joukkueiden syvin olemus. Sotkamon alati tehokas pelaaminen, jossa virheitä harvoin nähdään, on Vimpelille voittamatonta kun pohjanmaalaisten itsetunto on nollissa. Mutta kun ainainen hopeamitalisti Vimpeli saa hegemonian, itseluottamuksensa päälle, pystyy se haastamaan Sotkamon sellaisella tavalla, jota ei ole vuosikausiin nähty.
Aiempien vuosien finaaleissa Sotkamo on vienyt ja Vimpeli vikissyt. Nyt tällä kaudella haavoittuvaisimmillaan ollut Sotkamo ja Vimpeli ovat tasaväkisempiä kuin koskaan.
Ja juuri silloin ottelu ratkeaa huippupelaajien huippusuorituksiin, jotka kumpuavat taidosta, kunnosta ja siitä niin kliseisestä henkisestä kestävyydestä jota onnistumiset ruokkivat – itseluottamuksesta. Se ratkeaa niihin pieniin virheisiin, kuten harhaheittoihin, väärin suunnattuihin lyönteihin, joista vastustaja rankaisee välittömästi näin korkealla tasolla.
Tämä on huippupesistä. Tässä on aivan uudenlaista draamaa, suuria tunteita, jäätäviä huippusuorituksia, epäonnistumisia. Viihdyttävyyttä ja huikeaa jännitystä – sekä kentällä että katsomossa. Se kumpi Suomen mestaruuden lauantaina vie, ja sehän voi olla kumpi tahansa, tulee takuulla nauttimaan tästä mestaruudesta enemmän kuin koskaan.
Hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat, pallopoika, nautitaan tästä – vuosikausien viihdyttävimmästä superpesiksestä.
Ja ai niin, sinuna pallopoika jatkaisin pesäpallon pelaamista.