Talon täyttää korvapuustien tuoksu. Lattialla on puukori, joka on täynnä halkoja. 95-vuotias Lyyli Järvinen on hakenut halot aikaisemmin päivällä.
– Kahdessa erässä ne hain, kaikkea ei jaksa kerralla. Laitan aamulla puuhellaan tulet. On ihanaa, kun tulee lämmintä, Järvinen sanoo.
Nainen muutti Hollolasta Kouvolan Aitomäkeen sotien jälkeen, 1940-luvun puolivälissä.
– Miehen perässähän sitä yleensä lähdetään. Tulin yhteen taloon karjakoksi. Silloin rupesimme olemaan lopullisesti yhdessä ja rakentamaan taloa. Muutimme taloon vuonna 1946.
Kukkapenkki ja kasvimaa
70 vuotta myöhemmin Järvinen asuu samassa talossa yksin. Tarmokas nainen jaksaa tehdä talon työt pääosin itse. Siivooja käy kerran kuussa.
– Tiskikonetta en ole hommannut, olen itse se tiskikone. Tiskaus on aika helppoa hommaa, samoin ikkunanpesu. Nyt joku sotaveteraaneilta on tulossa pesemään ikkunat. Sanoin, että tulkoon, jos haluaa.
Lapsenlapsia on kai parikymmentä, en ole niin tarkkaan laskenut.
Lyyli Järvinen
Järvinen hoitaa kesällä ahkerasti myös pihaansa. Hänellä oli menneenäkin kesänä kukkapenkki ja kasvimaa, josta kasvoi porkkanaa, salaattia, tilliä ja hernettä.
– Tillistä tuli hyvä sato, panin sitä pakastimeen. Herneet menevät lasten suihin. Porkkanat ovat vielä maassa. Aika isoja ne ovat jo. Perunoita en enää viitsi laittaa, torilta niitä saa halvalla.
Pihasta löytyy myös muutama marjapensas.
– Marjavuosi oli aika huono. Punaviinimarjaa tuli kaksi ämpärillistä, mustaa vain yksi. Keitin niistä mehua.
Nurmikkoa Järvinen ei ole leikannut kahteen vuoteen. Häntä kismittää upouusi, bensalla käyvä leikkuri, jota hän ei saa käyntiin.
– Tuolillakin olen seissyt ja yrittänyt. Olen menettänyt hermoni sen vuoksi. Tytär on käynyt leikkaamassa ruohon.
Toinen silmä sokea
Järvisen päivät kuluvat kotia hoitaen ja käsitöitä tehden. Villasukat ja lapaset syntyvät rutiinilla, vaikka toinen silmä on sokea.
– Näkö on lapsena sattuneen tapaturman vuoksi ollut toisessa silmässä aina himmeä. Nyt sillä ei näe kuin mustaa. Silmälasit minulla on, mutta näen yhtä hyvin ilmankin.
Lisäksi Järvinen käy jumpassa paikallisella seuratalolla.
– Fysioterapeutti pitää meille tuolijumppaa. Nuorillekin on siellä oma jumppansa. Se on niin kovaa menoa, että siihen en pysty.
Ulkona liikkumisessa auttaa kävelykeppi, etenkin silloin kun tulee asiaa Kouvolan keskustaan. Sinne hän kulkee taksilla. Tuleva talvi arveluttaa.
– En ole vielä kaatunut, mutta ei koskaan tiedä milloin heittää nurin.
Uutisia ja ajankohtaisohjelmia
Lyyli Järvinen seuraa myös aktiivisesti uutisia.
– Täytyyhän sitä pysyä ajan tasalla. Radio on päällä melkein aina. Kuuntelen ajankohtaisohjelmia, koska siellä ei soiteta levyjä välissä. Tv:stä olen katsonut puoli yhdeksän uutiset.
Onhan niitä vanhoja ihmisiä muitakin. Satavuotiaitakin.
Lyyli Järvinen
Järvinen on hyvin huolissaan maailmanmenosta. Etenkin turvapaikanhakijoiden tilanne mietityttää häntä.
– Ihmisiä tulee tuhatmäärin. Kuinka paljon heitä on hukkunut sinne mereenkin? Se on kauheaa. Mikä niitä maita oikein riivaa, kun ne tappelevat?
Hyvä perhe
Järvinen ei tunne itseään yksinäiseksi. Kylän väki on tuttua ja lapset sekä lapsenlapset käyvät usein kylässä. Lapsia on kuusi, osa heistäkin jo eläkkeellä.
– Hekin alkavat olla vanhoja. Lapsenlapsia on kai parikymmentä, en ole niin tarkkaan laskenut. On monta tekijääkin. Lapsenlapsenlapset, 3- ja 5-vuotiaat tytöt, käyvät kylässä melkein joka viikko. He ovat oikeita sähläreitä. Minulla on ollut hyvä perhe.
Ulkopuolisen silmään Järvinen vaikuttaa varsin hyväkuntoiselta 95-vuotiaalta. Hän itse on eri mieltä.
– Onhan niitä vanhoja ihmisiä muitakin. Satavuotiaitakin. Selkä ja lonkka ovat minulla kipeät, ja kävely on huonoa. Selässä on paljon kulumaa. Ei sitä tiedä, kuinka kauan pystyn asumaan kotona.