Toimittaja ja DJ Tapani Ripatti saa Lahden elävän musiikin yhdistyksen, Lahen Elmun, elämäntyöpalkinnon.
Ripatti aloitti uransa tiskijukkana vuonna 1968 nimellä DJ Beaver. 1970-ja 80-lukujen vaihteessa Ripatti oli vakiojäsenenä Levyraadissa sekä juonsi Iltatähti- ja Sabatti-ohjelmia sekä kirjoitti musiikkiarvosteluja Suosikkiin.
Yleisradiossa hän on juontanut muun muassa Yötaipaleen Rallitallia, Tri Patti's Partylineä, Yöradiota sekä Nuorten Sävellahjaa. Ripatti muistetaan myös elektroniseen tanssimusiikkiin ja discoon keskittyvästä Ocsid-ohjelmasta.
44 vuoden uran jälkeen Ripatti jäi eläkkeelle Yle Lahden palveluksesta tammikuussa 2015.
Tapani Ripatin vaiheista voit lukea tarkemmin täältä.
Lahen Elmu jakaa tunnustuksen Elmugaalassa Lahdessa viikonloppuna. Aiemmin Lahen Elmun elämäntyöpalkinto on jaettu Torven portsarina tunnetulle Jarttu Mustoselle ja radioääni Joni Heinoselle.