Joka vuosikymmenellä jokin nimi vääntyy aikalaistensa suussa tarkoittamaan jotakin aivan muuta kuin pelkkää etunimeä. Kansan keksimä synonyymi on yleensä koominen leukailun väline. Syynä on se, että ihmisluonto vain tuppaa olemaan kova leikittelemään sanoilla ja etsimään ilmiöille ja asioille lempinimiä.
Yrjö muistuttaa äänteellisesti siltä, mitä halutaan kuvata.
Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtaja, nimitutkija Minna Saarelma-Paukkala
– Henkilönimistö on varasto, josta voidaan ottaa sopivalta kuulostavia termejä käyttöön, usein sellaisia, jotka ovat vanhahtavilta kuulostavia, kertoo Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtaja, nimitutkija Minna Saarelma-Paukkala.
Kyseenalaisista synonyymeistä on ”syyttäminen” myös viihdettä ja slangia. Putous-ohjelman Jani-Petteristä on jo tullut yleissana kuvaamaan koulupoikia, janipettereitä. Slangi puolestaan on jo ajat sitten vääntänyt Ellin ja Lyylin tarkoittamaan ketä tahansa nuorta naista.
Yrjö
Pyhä Georgios kääntyisi haudassaan, jos tietäisi mihin nimeänsä on jo vuosikymmenet käytetty. Kun suomalainen yrjöää, hän oksentaa. Yrjö-parat ovat joutuneet kansan keksimän synonyymin kohteeksi nimensä soundin takia.
– Yrjö muistuttaa äänteellisesti siltä, mitä halutaan kuvata, Saarelma-Paukkala kertoo.
Kuitenkin Yrjö on kaikkea muuta. Nimen taustalla on roomalainen rohkea sotilas, pyhä Georgios, Yrjö, Yrjänä, joka taisteli lohikäärmettä vastaan. Sama heppu, joka on partiolaisten suojelupyhimys ja Englannin kansallispyhimys.
Urpo ja Jorma
Urpo ja Jorma olivat niminä suosionsa huipulla 40- ja 50-luvuilla. Mutta miksi Urposta tuli synonyymi vähän tumpelolle ja tyhmänpuoleiselle?
– Yleensä taustalla on se, että nimi on sillä hetkellä vanhanaikaisen ja hassun tuntuinen ja saa koomista sävyä siitä, ettei ole muodikas. Sitten ihmisiä, joita pidetään samanlaisina, vähän hassuina, omituisina ja epämuodikkaina, aletaan kutsua samalla nimellä.
Urpo-nimi tarkoittaa täysin päinvastaista kuin mihin kansa sitä käyttää. Urpot ovat hienosti sivistyneitä kaupunkilaisia.
– Taustalla on latinan Urbanus, joka tarkoittaa kaupunkilaista, urbaania ihmistä, tämäkin vanhoja kristillisiä nimiä, selventää Saarelma-Paukkala.
Urpot saavat ehkä jo huokaista helpotuksesta, koska Saarelma-Paukkalan mukaan nuorempi sukupolvi käyttää nykyään Hannua samaan tarkoitukseen.
Miesten nimet, joissa on r- kirjain ja voimakkaita konsonentteja, koetaan jotenkin miehekkäimmiksi. Ne otetaan helposti käyttöön, kun halutaan korostaa maskuliinisuutta.
Jorma puolestaan joutui kansan hampaissa miehen sukuelimen synonyymiksi. Nimitutkija Minna Saarelma-Paukkala tarjoaa yhdeksi syyksi kirjainta:
– Miesten nimet, joissa on r-kirjain ja voimakkaita konsonentteja, koetaan jotenkin miehekkäimmiksi. Ne otetaan helposti käyttöön, kun halutaan korostaa maskuliinisuutta.
Muutenkin nimillä leukailu on enemmän miesten nimillä vääntelyä.
Jokainen sukupolvi leikittelee nimillä
Yleensä irvailunimet saavat sivumerkityksensä vasta kauan sen jälkeen, kun nimi on ollut suosionsa huipulla. Tämä siksi, että oman aikakauden nimet koetaan muodikkaiksi, kauniiksi ja miellyttäviksi. Tosin joskus joku nousee jo omana aikanaan muuhun käyttöön.
Esimerkiksi Jonne on jo ehtinyt saada sivumerkityksen, vaikkakin pikemmin hyväntahtoisen kuin pilkkaavan. Jonne on kuulemma yleisnimitys yläkouluikäiselle, energiajuomaa kittaavalle, mopoa rassaavalle pojalle, joka yrittää olla vähän isompi kuin onkaan. Siis se on vielä ihan jonne…
Jokainen sukupolvi irvii nimillä.
– Se kuuluu normaaliin kielellä leikittelyyn ja yleensä ihmiset tykkäävät leikitellä nimenomaan nimillä, kertoo Minna Saarelma-Paukkala.