Kuopiolainen Joni Ronkainen on yksi monista hiukkassuodattimia diesel-autoista poistavista asentajista. Hän tyhjentää hiukkassuodattimesta kennon ja ohjelmoi auton siten, että toimenpiteestä ei tule virheilmoitusta. Hän tietää, että remontti on lähes kaikissa autoissa laiton ja pitää myös huolen siitä, että asiakkaatkin tietävät.
– Kerron aina henkilökohtaisesti, että toimenpide on laiton, mutta sen valvominen on käytännössä mahdotonta.
Ronkainen on tehnyt yrityksensä JV-autosähkön kautta vasta muutamia DPF-poistoja, mutta sanoo niiden kysynnän olevan nyt selvässä kasvussa. Syy on ilmeinen: hiukkassuodattimen uusiminen laillisesti on huomattavasti kalliimpaa kuin Ronkaisen ja kumppaneiden tarjoama vaihtoehto. Merkkihuoltamot eivät niitä luonnollisestikaan tarjoa.
– Eräällä valmistajalla hiukkassuodatin olisi maksanut 4 300 euroa. Poisto maksoi tuhannen euroa, ja se alkaa tuntua isompituloisenkin pussissa.
Trafin suunnitelma ei miellytä
VTT:n johtava tutkija Juhani Laurikko on kertonut Ylelle pitävänsä hiukkassuodattimien poistoa todella suurena ongelmana päästöjen kannalta.
Myös Ronkainen sanoo pitävänsä hyvänä asiana, että luontoa ja ilmakehää suojellaan. Hän ei kuitenkaan usko, että DPF-poistoilla olisi kovin suurta merkitystä kokonaisuutta ajatellen.
Kerron aina henkilökohtaisesti, että toimenpide on laiton.
Joni Ronkainen
– Jos sellainen tehdään vaikka joka sadanteen autoon, veikkaan että tässä maailmassa on isompiakin ongelmia, hän punnitsee.
Trafi on kertonut ottavansa katsastuksissa ensi vuonna käyttöön mittaus- ja tarkastustapoja, joilla poistetut hiukkassuodattimet jäävät kiinni. Ronkainen pitää tätä kovana paikkana niin autoilijoille kuin hänelle itselleenkin.
– Silloin jää vaihtoehdoksi pöntön uusiminen ja se näkyy jokaisen lompakossa, Ronkainen varoittaa.