Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Huvipuisto Wasalandia sulkee porttinsa

Vaasan Vaskiluodossa sijaitseva huvipuisto Wasalandia on tullut tiensä päähän. Ensi kesänä puiston portit eivät enää avaudu kävijöille.

Wasalandia
Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle
  • Terhi Varjonen

Huvipuisto Wasalandian toiminta loppuu. Puiston johtaja Tuomas Luukkonen kertoo, että ensi kesäkautena huvipuistoa ei enää avata. Syynä ovat alhaiset kävijämäärät. Viime kesänä kävijöitä oli vain 26 000 ja jotta toiminta olisi kannattavaa, kävijämäärän olisi pitänyt olla reilusti suurempi.

Luukkosen mukaan viime vuodet ovat olleet haastavia kävijämäärän suhteen ja on oltu lähellä sitä rajaa, että lopettamisratkaisua on jouduttu miettimään.

– Riskiä kannattamattomuudesta ei enää oteta, sanoo Luukkonen.

Wasalandian tulevaisuudesta ei kerrota muuta kuin se, että puisto on ainakin ensi kesän kiinni. Vuosi kerrallaan mennään eikä Luukkonen lähde spekuloimaan, olisiko alueelle suunnitteilla tai tulossa jotakin muuta toimintaa.

Huvipuiston henkilökunta on koostunut pääasiassa kausityöntekijöistä. Moni nuori on saanut kesätyöpaikkansa puistosta, mutta ensi vuonna tämä ei enää onnistu. Luukkosen mukaan muutaman vakituisen työntekijän kanssa katsotaan mitä heidän kohdallaan tapahtuu.

Puiston lopettamisesta kertoi ensimmäisenä Sanomalehti Pohjalainen verkkosivuillaan.