Olkihimmelin tekemiseen kannattaa suhtautua nöyrästi.
– Perinteisessä linjahimmelissä on 700 oljenpätkää. Sen voi tehdä eri mittaisista oljista, himmelin koko sitten vaan vaihtelee, selvittää vastaava neuvoja Miira Karhu Isonkyrön Taitovintiltä.
Miira Karhu kuuntelee myötätuntoisesti hymyillen toimittajan kokemuksia himmelinteosta.
– Olkitöiden tekeminen kannattaisi aloittaa joulukuusenkoristeista. Silloin mielenkiinto voisi säilyä paremmin.
Miira Karhun mukaan hyviä harjoitustöitä ovat esimerkiksi pienet tähdet ja enkelit tai himmelin peruskuviot. Sitten vasta kun materiaali tulee tutuksi, kannattaa siirtyä isoihin himmeleihin.
– Oikeastaan hankalinta himmelin ja ylipäätään olkikoristeiden tekemisessä on se, että oljet halkeavat helposti. Olkia joutuu käsittelemään hyvin varovaisesti.
Karhu suositteleekin ensialkuun harjoittelemaan tekniikkaa helpommilla materiaaleilla. Tarjolla on lasi- ja paperipillejä. Ne eivät halkeile ja niitä saa valmiiksi pätkittyinäkin.
Oljet voi kerätä itse
Himmelin voi tehdä valmiista tarvikepaketista, mutta innokas askartelija kerää, kuivaa ja valkaisee oljet itse.
– Himmeli tehdään perinteisesti rukiin oljista, mutta muutkin oljet kyllä käyvät. Rukiin oljet kerätään juhannuksen aikoihin, kun ruis heilimöi. Kullankeltaisen värin oljet saavat auringossa.
Miira Karhun mukaan keräämisen ajoittaminen oikeaan hetkeen on tärkeää, sillä muuten oljet halkeavat ja himmelinteko käy hankalaksi.
Himmeli on perinteinen joulun ja muidenkin juhlien koriste.
– Himmleitä on tavattu säilyttää ullakoilla. Nykyisin asunnoissa ei valitettavasti ole himmeleille oikein hyviä säilytyspaikkoja. Himmelin säilymiselle olisi eduksi, että sitä voitaisiin pitää jonkin verran kosteassa tilassa, opastaa Karhu.