Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Tommi Uschanov: Hätä on tarpeen

Vaikka ei olisi kirjoittajan kanssa samaa mieltä, herättää Tommi Uschanovin kirja lukijassa uusia ajatuksia. Ravistelua tämä pessimistinen aikamme tarvitsee ja siinä asiassa Uschanov mielestäni onnistuu, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Tommi Uschanov: Hätä on tarpeen -kirjan kansi
Kuva: TEOS
  • Juha Pikkarainen

Pääministerimme on sanonut, ettei pessimisti pety. Itsellänikin on taipumusta pessimismiin mutta mihin se oikein perustuu? Jos rehellisesti miettii mennyttä, täytyy myöntää, että eteenpäin on menty ja paljon. Tietenkin muistimme suojelee meitä ja unohdamme osan ikävistä asioista tai muutamme ne mielessämme mukavimmiksi. Siitä huolimatta muutos parempaan on ollut valtava.

Syksyllä ilmestyi tärkeä kirja, joka asettaa pessimismin historialliseen kehykseen ja panee miettimään sen oikeellisuutta. Kirja on nimeltään Hätä on tarpeen, alaotsakkeena Kulttuuripessimismin nousu 1965 – 2015. Kirjan on kirjoittanut Tommi Uschanov ja kustantanut Teos.  Uschanov on toimittaja ja suomentaja. Hän on aikaisemmin julkaissut kolme keskustelua herättänyttä kirjaa. Vuodesta 2013 alkaen hän on ollut kolumnistina  Helsingin Sanomissa.

Optimismi oli suurinta vuonna 1965

Tommi Uschanov kirjoittaa kirjansa johdannossa, että optimismi oli suurinta vuonna 1965, vaikkei moni tajunnut sitä. Yhdysvaltain presidentti Lyndon B. Johnson sanoi vuonna 1964, että ”meillä on valta muovata sivilisaatio sellaiseksi kuin tahdomme.” Kukaan ei uskaltaisi tänään väittää noin. Uschanov kirjoitti kirjansa, koska keskustelu asiasta meillä Suomessa on ollut vähäistä, eikä ole perustunut tosiasioihin.

Esimerkkein Uschanov osoittaa, että maailmalla on pidetty vuotta 1965 taitekohtana optimismista pessimismiin ja siitä on tehty runsaasti akateemista tutkimusta. Meillä vuosi 1965 ei ollut taitekohta, koska kulutustavaroiden määrä alkoi kasvaa viiveellä. Suomessa 1960-luvun puolimaissa alkanut maaltamuutto ja muutto Ruotsiin peittivät alleen kaiken muun. Keskusteluun noustettiin myös 1966 eduskuntavaalien vasemmiston voitto.

Pessimismi voitti optimismin

Tommi Uschanov kertoo kirjansa kolmannessa luvussa Yhdysvaltojen poliittisesta muutoksesta. Vuoden 1964 presidentinvaaleissa demokraattien Lyndon B.Johnson sai murskavoiton republikaanien Barry Goldwaterista, joka oli puoluekokouksessa yllättäin nostettu ehdokkaaksi rajuilla vaatimuksilla. Hän vaati lopetettavaksi kaiken sosiaaliturvan ja valtion puuttumisen talouselämään. Kommentaattorien mielestä Goldwaterin valinta ehdokkaaksi optimistisena aikana oli poliittinen itsemurha.

Goldwaterin ajatuksensa tuntuvat tänään tutuilta. Ronald Reaganista alkaen Yhdysvaltain republikaanipresidentit ovat ajaneet juuri hänen vuonna 1964 esittämiä ajatuksia. Reilussa kymmenessä vuodessa muutos Yhdysvaltojen poliittisessa ilmapiirissä oli raju. Pessimismi voitti optimismin.

Nyt muistelemme kaiholla 1960-lukua

Mitä Suomessa on tapahtunut yhteiskunnallisessa keskustelussa pessimismin kasvaessa? Kun puhutaan esimerkiksi rikosten tai tapaturmien määrästä ovat väärät väittämät lähes sääntö. Rikosten määrä on vähitellen laskenut, eikä moninkertaistunut kuten väitetään. Tapaturmien määrissä lasten hukkumiskuolemat on hyvä esimerkki optimistisesta muutoksesta. 1940-luvun lopulla hukkui Suomessa vuosittain 260 alle 15-vuotiasta lasta. Tänään vastaava luku on 4!  Lasku on ollut niin valtava, ettei sitä  usko, jos seuraa julkista keskustelua. Tietenkin jokainen kuollut on liikaa. Uschanov löytää tilastoista lukuisia samanlaisia esimerkkejä mutta silti me olemme pessimistejä. Tommi Uschanovin mielestä liiallinen pessimismi on suhteellisuudentajuttomuutta. Pieni yksityiskohta nostetaan esiin, yleistetään ja sen perusteella tehdään virheellisiä johtopäätöksiä.

Mutta miksi me olemme nyt niin pessimistisiä, kun 50 vuotta sitten oltiin optimistisia? Yksi syy on nostalgia ja sen vääristävä vaikutus. Vuonna 1965 ei  katseltu taaksepäin ja muisteltu nostalgisena mennyttä, koska takana oli maailmansota ja sitä edeltänyt maailmanlaajuinen lama 30-luvun alussa. Menneisyys pakotti optimistiksi. Nyt muistelemme kaiholla 60-lukua, jolloin kaikkea uutta oli tarjolla ja työtäkin riitti kaikille. Se tekee meistä tänään pessimistisiä. Menneisyys tuntuu mutta vain tuntuu nykyista aikaa paremmalta.

Vaikka ei olisi kirjoittajan kanssa samaa mieltä, herättää Tommi Uschanovin Hätä on tarpeen lukijassa uusia ajatuksia. Ravistelua tämä pessimistinen aikamme tarvitsee ja siinä asiassa Tommi Uschanov mielestäni onnistuu.

Kirjoittaja on kemijärveläinen kirjallisuuden harrastaja.