Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Venäjän verkkovakoojat iskivät Suomeen satelliittien avulla – Hyökkäys ulkoministeriöön oli osa laajaa kampanjaa

Suomen ulkoministeriössä vuonna 2013 paljastuneen verkkovakoilun tekijöistä on saatu uutta tietoa. Ylen tietojen mukaan hyökkäyksen toteutti venäläinen verkkovakoiluryhmä Turla.

Tietoliikennejohtoja.
Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle
  • Tuomas Kerkkänen

Yle on saanut asiaan vahvistuksen lähteistään Suomessa ja ulkomailla. Ulkoministeriön tietohallintojohtaja Ari Uusikartano korostaa, että hyökkäys oli osa laajaa hyökkäysten sarjaa, jossa tekijät iskivät lukuisiin valtiollisiin kohteisiin.

Venäläinen tietoturvayritys Kaspersky arvioi Ylelle, että Turla on iskenyt yhteensä satoihin kohteisiin lähes 50 maassa, ja toiminut yli kymmenen vuotta valtiollisen rahoituksen turvin.

Kaspersky on yli 3 000 ihmistä työllistävä tietoturvayritys, joka on tehnyt keskeisimmät paljastukset Turlan toiminnasta.

Tietoturva-asiantuntijat pitävät Turlaa yhtenä taitavimmista Venäjän hyödyksi toimivista verkkovakoiluryhmistä. Ryhmä on ohjannut varastamiaan tietoja kulkemaan tietoliikennesatelliittien kautta ja häivyttänyt näin jälkensä.

Suomen ulkoministeriöön tehdyssä iskussa ryhmä käytti väärennettyjä sähköposteja sekä nettisivujen koodiin piilotettuja haittaohjelmia.

Ulkoministeriöön kohdistunut verkkovakoilu tuli esiin vuonna 2013, kun MTV3 uutisoi asiasta ensimmäisenä.

Aiheesta lisää illan A-studiossa TV1:ssä klo 21.