Marraskuun alussa hallitus hylkäsi nykytilanteessa parhaan 12 sote-alueen mallin. Uusien itsehallintoalueiden määräksi päätettiin 18. Sote-alueiden määräksi tuli 15.
Päätös oli tappio sote-uudistukselle. Se oli kumarrus ja voitto aluehallinnon uudistukselle ja maakuntien Suomelle. Kahdeksantoista maakunnan malli sopii hyvin vaikkapa maakuntien liittojen tehtäville, joiden on määrä siirtyä itsehallintoalueiden hoidettavaksi.
Lainsäädäntötyön lisäksi tähän sekasotkuun ja perustuslakiongelmiin on löydettävä ratkaisut.
Sen sijaan sote-uudistukselle viidentoista ja 18 alueen kompromissi on huono. Sote jäi jälleen toiseksi. Jo viime hallituskaudella, Henna Virkkusen (kok.) ollessa kuntaministerinä, sote-uudistuksesta tehtiin kuntauudistuksen apuväline. Uudistuksen, josta koskaan ei tullut mitään.
Sotesta tuli häkkyrä
Jos sote-alueiden määräksi olisi päätetty 18, se olisi ollut huono ratkaisu. Pieniä alueita olisi ollut paljon ja erot suuria. Samoin tuottavuuden, vaikuttavuuden ja kustannusten hillinnän kannalta ratkaisu ei olisi ollut hyvä. Silti 18 alueen malli olisi ehkä voinut olla selkeämpi kuin tämä häkkyrä, jossa alueita on 15 ja 18. Lainsäädäntötyön lisäksi tähän sekasotkuun ja perustuslakiongelmiin on löydettävä ratkaisut.
Onko jo kiire vai hosu?
Uudistusta valmistelevia työryhmiä on tällä hetkellä 21 ja valmisteluryhmissä on noin 200 ihmistä. Ei ihan pieni määrä.
Uusia lakeja pitää säätää ainakin neljä. Muutoksia pitää tehdä kymmenkuntaan vanhaan, sellaisiinkin kuin vaalilakiin, vaalirahoituslakiin, tuloverolakiin ja muuhun verolainsäädäntöön.
Lisäksi oven takana odottavat vielä lait valinnanvapaudesta ja rahoituksen monikanavaisuudesta. Kaikki tämä hengästyttää. Miten kaikki tämä säätäminen voi onnistua?
Suurin ongelma viime vuosina on ollut se, että poliitikot eivät ole kyenneet tekemään päätöksiä
Tietä käyden tien on vanki
Viime vuosikymmeninä valitut sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmämme polut kahlitsevat tulevina viikkoina tehtäviä ratkaisuja. Olemme historiamme vankeja.
Nyt tehtävät päätökset taas vaikuttavat tuleviin vuosikymmeniin. Veronmaksajan oikeus ja etu olisi, että näistä suurista uudistuksista esiteltäisiin vaihtoehdot ja niiden arvioit. Missä ne ovat?
Yksi esimerkki: Valinnanvapaus eli kansalaisten oikeus valita perusterveydenhuollon lääkärinsä yksityisistä tai julkisista palvelun tarjoajista tarkoittanee sitä, että lääkäri ei voi samaan aikaan pitää yksityisvastaanottoa ja olla sairaalassa töissä. Gynekologien, silmälääkärien tai vaikkapa kurkku- ja korvalääkärien pitää valita vain jompikumpi.
Olemme historiamme vankeja.
Kun Kela-korvaukset poistuvat samanaikaisesti, maksetaanko gynekologi itse? Vai onko aloitettu valmistelu, jossa julkinen terveydenhuolto ottaa avoterveydenhuollon erikoislääkäripalvelut hoidettavakseen? Hoitavatko silmälääkärit tulevaisuudessa vain silmäsairauksia ja silmälasien määrääminen siirtyykin optikkojen tehtäväksi? Toteutuvatko kenties molemmat? Tämänkaltaisia kysymyksiä uudistus sisältää satoja ja satoja. Lähikuukausina olisi mukava tietää mitä vaihtoehtoja on ja mitkä ovat mahdolliset ratkaisut.
Toinen esimerkki: Uudessa järjestelmässä kunnat eivät enää tuota palveluja. Yhtiöittävätkö ne palvelunsa? Pitäisikö erikoissairaanhoito maakunnissa yhtiöittää niin kuin Pirkanmaalla nyt suunnitellaan? Mitä tapahtuu, jos ne eivät yhtiöitä?
Voiko Uudenmaan maakunnan sote-organisaatiossa olla töissä noin 50 000 ihmistä? Jos, minkälainen velho kykenee johtamaan mammuttiorganisaatiota? Valinnanvapaus taas tarkoittaa sitä, että kaikki työntekijät ja palvelut eivät ole saman johdon ja organisaation alaisena. Miten asiakas saa toimivan hoitoketjun monien tuottajien palveluista?
Onko nyt malttia selvittää ja arvioida päätösten seuraukset?
Poliitikot ovat paljon vartijoina, aina vain
Suurin ongelma viime vuosina on ollut se, että poliitikot eivät ole kyenneet tekemään päätöksiä. Ne vuodet, jolloin vaihtoehtoiset mallit olisi voitu selvittää ja arvioida on tuhlattu. Poliittinen ohjaus on ollut niin vahvaa, etteivät kaikki vaihtoehdot ole koskaan saaneet olla pöydällä.
Nykyhallituksen valmius tehdä päätöksiä on parempi kuin viime hallituskaudella. Onko nyt malttia selvittää ja arvioida päätösten seuraukset?
Aaro Hellaakoski se aikanaan runoili: “Tietä käyden tien on vanki, avoin on vain umpihanki.” Mutta se umpihankikaan ei nyt käy. Aurausautolla täytyy olla kartta, jonka vaihtoehtoiset reitit on selvitetty. Sitten reiteistä valitaan paras.