Kotimaa-näyttely on osa Poliittisen valokuvan festivaalia. Valokuvamuseon intendentti Anna-Kaisa Rastenberger sanoo kotimaa-käsitteen muuttuneen voimakkaasti vuoden aikana pakolaiskriisin myötä.
– Toivoisin, että kotimaata ei määriteltäisi pelkästään rajojen kautta. Soisin kotimaan olevan jotain, mikä perustuu rajattomuuteen tai yleisinhimilliseen sisaruuteen ja veljeyteen, Rastenberger sanoo.
Mattia Insolera ja Massimo Sestini tutkivat palkituissa kuvissaan muun muassa sitä, miten Välimeri on muuttunut Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan yhdistäjästä erottajaksi, kriisin ja kuoleman mereksi. He seurasivat kesäkuussa 2014 Mare Nostrum -pelastusoperaatiota. Helikopteri huomasi ääriään myöten täynnä olevan veneen. Veneen kyydissä olleet ihmiset nostivat katseensa ja tiesivät olevansa viimein turvassa.
Valokuvataiteilija Laura Böök on kuvannut kaksi vuotta sitten Pudasjärvelle muuttaneita kongolaisia kiintiöpakolaisperheitä. Paikkakunnan väkiluku on laskussa, poroja on enemmän kuin ihmisiä.
Böök kysyy, mikä tekee paikan kodiksi. Miten syntyvät uudet alut?
Pudasjärvellä paikallinen eläkeläisrouva ryhtyi mummoksi konglolaislapsille. Eräät naapurukset; paikallinen eläkeläispariskunta ja kongolaisperhe, kävivät kalassa yhdessä.
Danila Tkachenkoa ovat kiinnostaneet Venäjän ja Ukrainen metsissä vuosikymmeniä yksin asuvat ihmiset. He ovat tietoisesti valinneet erakon elämän. Heidän kotimaansa on luonto.
– Kasvoin suuren kaupungin sydämessä, mutta olen aina tuntenut vetoa villiin luontoon. Minulle se on paikka, jossa voin kohdata aidon minuuteni.
Sahrawit eli länsisaharalaiset on Algeriassa autiomaassa asuva kansa, joka karkoitettiin kotimaastaan 40 vuotta sitten. He ovat siitä asti asuneet pakolaisleireissä autiomaassa.
Alueella useasti vieraillut valokuvataiteilija Sanni Seppo kertoo pienestä Hamid-pojasta, joka haaveilee jalkapalloilijan urasta. Haave valuu hiekkaan, koska hänellä ei ole kotimaata, jota edustaa.
– Meille suomalaisille kotimaa tarkoittaa jotain itsestäänselvää ja vapautta. Voimme jättää maamme marraskuun tihkussa ja palata kun haluamme. Voimme vihata maatamme, kirota tai rakastaa, kukaan ei meitä estä. Sahraweilla on vain ääretön kaipuu kotimaahan, jota ei ole olemassa.
– Sahraweita yhdistää toivo kotimaasta, kun meitä suomalaisia kotimaa-käsite tällä hetkellä erottaa. Olemme jakautuneet niihin, jotka haluavat pystyttää muurit ja niihin, jotka olisivat valmiit avaamaan kotinsa ovet.
Katja Tähjän valokuvat tuovat esille ihmisiä, jotka joutuvat elämään piilossa ja ilman oikeuksia. Hän on kuvannut vuosien ajan näkymättömiä siirtolaisia.
– Ihmisiä motivoivat hyvin samanlaiset asiat. Me jokainen haluamme turvaa, mielekästä työtä, leipää pöytään ja lapsillemme mahdollisuuden koulutukseen ja hyvään elämään. Jos ainoa vaihtoehto päästä siihen käsiksi on riskeerata henkensä, se tehdään.