Naapuriplaneetaltamme Marsista löytyneet erikoiset muodostelmat voivat olla merkki elämästä, uskoo kaksi yhdysvaltalaistutkijaa. Asiasta uutisoi Smithsonian.com-sivusto.
Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Spirit-mönkijä otti vuonna 2008 Gusev-kraatterissa kuvia oudoista muodostelmista, joiden maaperän yläpuolelle ulottuvien osien kuvailtiin muistuttavan kotoista kukkakaalia. Todellisuudessa kyse on opaalista.
Yhdysvaltalaisen Arizonan yliopiston geologit Steven Ruff ja Jack Farmer kertoivat viime vuonna löytäneensä Maasta samankaltaisia muodostelmia, joiden he uskovat syntyneen mikrobien toiminnan tuloksena.
He tekivät ensimmäisen löytönsä Chilessä Atacaman autiomaassa, jonka sanotaan muistuttavan Marsia enemmän kuin mikään muu ympäristö kotiplaneetallamme.
Löytöalueella uskotaan olleen kuumia lähteitä
Opaalien löytöseudulla Marsin Gusevin kraatterissa uskotaan olleen muinoin kuumia lähteitä ja geysirejä. Myös Steven Ruffin tutkimalla Atacaman alueella, El Tatiossa, on runsaasti geysirejä. Eläimet eivät siellä viihdy, mutta mikrobitason elämä pärjää hyvin.
Ruffin mielestä tästä voidaan päätellä, että myös Marsissa on saattanut olla mikrobielämää.
Myöhemmin vastaavia "kukkakaaleja" löytyi myös Yellowstonen kansallispuistosta Yhdysvalloista sekä Taupon vulkaaniselta alueelta Uudesta-Seelannista. Näissäkin tapauksissa muodostelmissa havaittiin fossiilisia merkkejä mahdollisesta mikrobitason elämästä.
Totuus Marsin "kukkakaaleista" jää silti myöhemmin selvitettäväksi. Kriitikot muistuttavat myös, ettei Marsista ole ainakaan vielä löytynyt minkäänlaista elämää.
Esimerkiksi Kurt Kronhaugen Albertan yliopistosta korostaa, ettei Maassa tehtyjen havaintojen pohjalta voi tehdä johtopäätöksiä Marsin mahdollisista mikrobeista. Hänen mukaansa kuumissa lähteissä tavataan usein muodostelmia, jotka näyttävät olevan biologista alkuperää, mutta eivät sitä kuitenkaan ole.
Myös Ruff ja Farmer myöntävät, ettei tapauksesta ole vielä sanottu viimeistä sanaa. He korostavat kuitenkin, että muodostelmat saattavat olla muinaisen elämän muodostamia ja asiaa kannattaisi tutkia.