Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Fotofinlandia lapsuuden iloista ja salaisuuksista puhuvalle "Älä pelkää" -kuvasarjalle

Suomen arvostetuimman valokuvakilpailun, vuoden 2016 Fotofinlandian, voitti Yehia Eweis. Hänen Älä pelkää -sarjansa kuvaa lapsuutta. Yleisöäänestyksen voitti ylivoimaisesti Lari Järnefeltin valokuvasarja perheistä, jotka taistelevat lapsen syöpää vastaan.

Kuvasarjasta: Älä pelkää.
Yehia Eweisin Älä pelkää -sarjan kuvat esittävät lapsuutta ja siihen kuuluvia asioita. Kuva: Yehia Eweis
  • Satu-Lotta Peltola

Yehia Eweis on egyptiläistaustainen, nelikymppinen Taideteollisen Korkeakoulun kasvatti. Hän on kuvannut työkseen muun muassa taideteoksia, arkkitehtuuria sekä teatteria.

Älä pelkää -sarjan kuvat esittävät lapsuutta ja siihen kuuluvia asioita: ystävyyttä, sisaruutta, leikkiä, unia, pelkoja ja salaisuuksia. Eweisin mukaan kuvat kertovat, millaista on nähdä lätäkön pinnan alla toinen maailma tai herätä hiljaiseen taloon ennen muita.

Fotofinlandia 2016 tuomarit, Merja Salo, Leena Saraste ja Juha Suonpää, valitsivat voittajan 15:n loppukilpailuun yltäneen kuvakokonaisuuden joukosta. Pääpalkinto on arvoltaan 20 000 euroa.

Tuomareiden mukaan Yehia Eweis hallitsee suvereenisti sekä arkisen että runollisen tarinankerronnan:

– Sarja rohkaisee herkkyyteen tavallista elämää kohtaan, sen havainnointiin ja tallentamiseen. Kuvasarjan sanoma on positiivinen ja auttaa näkemään: elämä on tässä ja nyt, koko ajan ympärillämme.

Kuvat syöpäsairaista lapsista voittivat yleisöäänestyksen

Yleisöäänestyksen voitti ylivoimaisesti Lari Järnefelt kuvasarjallaan Taistelutarinat. Valokuvat kertovat perheistä, jotka taistelevat lapsen syöpää vastaan. Jokaisen kuvan mukana on perheen itsensä kirjoittama tarina.

Pian nelikymppinen Järnefelt kuvaa paljon henkilökuvia, sekä perinteiseen tapaan että epätraditionaalisesti.

Suomen valokuvajärjestöt ry:n järjestämän avoimen kilpailun tavoitteena on nostaa esiin suomalaisen valokuvataiteen ja käyttökuvan tuoreita ilmiöitä. Kilpailun pääpalkinto rahoitetaan Kopiosto ry:n valokopiointikorvauksista saaduilla varoilla.