Vuonna 1918 Hennalan vankileirillä Lahdessa ammuttiin 218 naista ilman oikeudenkäyntiä, väittää tuore tutkimus. Sen mukaan joukkomurhan taustalla olivat ajatukset rotuhygieniasta ja punaisten naisten demonisointi porvarillisessa lehdistössä.
Lapin yliopistossa tarkastettavasta lisensiaattitutkimuksesta selviää myös, että sotavankileirillä oli vastoin aiempaa tutkimustietoa satoja alle 15-vuotiaita lapsia, joista monet kuolivat leirillä.
Naisten ja lasten kohtaloita Hennalassa tutkinut yhteiskuntatieteiden maisteri Marjo Liukkonen kertoo tutkimustulosten hämmästyttäneen häntä itseäänkin.
– Aloin epäillä, että kaikkea ei ole kerrottu. Sitten selvisi, että se, mitä löysin, on tutkimatonta tietoa.
Vankileirien tapahtumia on selvittänyt myös esimerkiksi tietokirjailija Tuulikki Pekkalainen. Hänestä on hyvä, että osin vaietustakin aiheesta saadaan yhä uutta tietoa.
Tutkija: Suomen suurin naisiin kohdistunut joukkomurha
Suomen sisällissota päättyi toukokuussa vuonna 1918, jolloin Lahden Hennalan vankileirille päätyi noin 13 000 punakaartilaista. Hennalan vankileiri oli yksi Suomen suurimmista.
Aiempi tutkimus on esittänyt naisvankeja olleen muutamia satoja, mutta Liukkosen tutkimus väittää naisten määrän olleen moninkertainen.
Hänen mukaansa naisvankeja oli Hennalassa jopa 2 216.
Naisia oli leireillä muutenkin vähemmän kuin miehiä, siksi naisten ja lasten kohtalot katosivat.
Marjo Liukkonen
Joukossa oli Etelä- ja Lounais-Suomesta paenneita punasotilaiden vaimoja, äitejä ja tyttäriä sekä avustavissa tehtävissä punakaarteissa toimineita naisia ja naispataljoonalaisia.
Hennalassa ilman oikeudenkäyntiä ammutuista naisista nuorimmat olivat vasta 14-vuotiaita. Tutkijan mukaan syytä teloituksista on aiemmin sysätty saksalaissotilaille, mutta uuden tutkimuksen tiedot ovat päinvastaisia.
– Kaikissa arkistoista löytämissäni muistelmissa sekä punavangit että suomalaiset ja saksalaiset sotilaat kertovat, että naisten ampuminen oli suomalaisten projekti, Liukkonen sanoo.Tutkijan mukaan naismurhien taustalla oli muun muassa rotuhygienia: turmeltuneet ja korskeat punaiset naissotilaat koettiin uhaksi porvariston puhtaalle seksuaalisuudelle.
Aiemmin on väitetty, että housuihin pukeutuneiden ja naispataljoonaan kuuluvien naisten teloitukset olisivat myytti, tutkija huomauttaa.
Leireillä kuoli myös lapsia
Liukkosen tutkimuksesta selviää, että naisvankien mukana Hennalan leirillä oli yhteensä 289 alle 15-vuotiasta lasta.
Nuorimmat lapsista olivat vauvoja.
Lasten oloa leireillä salailtiin, koska sotavankileirien johtaja oli kieltänyt, että lapsia ei saa joutua vankileirille.
Marjo Liukkonen
– Lasten oloa leireillä salailtiin, koska sotavankileirien johtaja oli kieltänyt, että lapsia ei saa joutua vankileirille. Leirin ylilääkäri lähetti jopa vakuutuksen johtajalle, että äidit ja lapset oli päästetty kotiin. Myöhemmin tutkijat uskoivat tämän eivätkä käyneet katsomassa pidätyskortteja.
Lapsia myös kuoli. Vankileirillä olleiden muistelmissa kerrotaan lasten ruumiita olleen kasoissa kasarmin käytävässä ja vintillä.
– Olen tajunnut, että ilmeisesti juuri mikään, mitä olen aiheesta [vankileireistä] aiemmin lukenut, ei pidä paikkaansa. Lapsia ei pitänyt olla yhtäkään, Marjo Liukkonen sanoo.
Hänen tutkimuksensa kyseenalaistaa myös väitteet vankien oloista Hennalassa: Vangeille ei jaettu elintarvikkeita, joita heille oli ostettu valtion varoilla ja saatu saksalaisilta sotilailta lahjoituksena. Sen sijaan elintarvikkeita myytiin niille vangeille, joilla oli rahaa.
Liukkosen mukaan on näyttöä myös siitä, että naisilta kiristettiin seksuaalipalveluksia ruoalla. Seksuaalinen väkivalta ei muutenkaan ollut sotavankileirillä poikkeuksellista, vaikka näin on aiemmin esitetty.
Vangit ovat tuoneet raiskaukset esille muistelmissaan, joita Liukkonen kävi tutkimustaan varten läpi.
Miksi naisten ja lasten kohtalo pysyi pimennossa?
Liukkosen tutkimusaineisto oli laaja.
Hän kävi läpi satoja vankien ja leiriä vartioineiden sotilaiden muistelmia. Lisäksi hän tutki esimerkiksi 26 000 pidätyskorttia, 11 000 vankikorttia, kirjeitä, valtiorikosoikeuden syyttäjien todisteaineistoa, kuulustelupöytäkirjoja, sanomalehtikirjoituksia ja seurakuntien tiedonantoja sisällissodassa kuolleista ja kadonneista.
Suomen vankileirien tapahtumia on tutkittu ja niistä on kirjoitettu aiemminkin. Liukkosen mukaan naisten joukkomurha, lasten joutuminen vankileireille ja vankien kohtelu pysyivät pitkään pimennossa, koska aiemmat tutkimukset ovat perustuneet tilastoihin ja muuhun tutkimukseen.
– Aiemmassa vankileiritutkimuksessa on otettu köntässä 61 vankileiriä Suomessa, laskettu keskiarvoja ja prosentteja. Yksilöt katoavat sellaisessa määrässä. Naisia oli leireillä muutenkin vähemmän kuin miehiä, siksi naisten ja lasten kohtalot katosivat, Liukkonen arvioi.
Liukkonen kertoo aineistonsa poikenneen aiemmasta.
Kun luin ihmisten muistelmia, ei heistäkään kukaan uskonut, että sellaista voisi tapahtua.
Marjo Liukkonen
Vyyhti lähti aukeamaan, kun hän havaitsi, että aiempi tieto naisvankien määrästä, vankikorttien tiedot, teloitettujen nimet ja pidätyskortit eivät täsmänneet. Epäjohdonmukaisuudet herättivät epäilykset.
– Aiemmassa tutkimuksessa on käytetty paljon leirin johtajien selontekoja ja kirjeitä. Tutkijat ovat uskoneet, että virkamies kirjoittaa rehellisesti. Mutta kun he ovat rikkoneet sääntöjä esimerkiksi lasten tuomisesta leirille, he ovat peitelleet jälkiään.
Vankileirin tapahtumat tulivat yllätyksenä myös aikalaisille
Marjo Liukkonen jatkaa tutkimuksiaan Hennalan vankileirin oloista myös tulevissa tutkimuksissaan. Hän aikoo tehdä väitöskirjansa Hennalan naisten kohtalosta, sen jälkeen tutkimuksen kohteeksi pääsevät leirin miehet.
Aihe kiinnostaa tutkijaa myös henkilökohtaisista syistä, sillä hänen isoisänsä isä kuoli vuoden 1918 vankileirillä, ei tosin Hennalassa vaan Hämeenlinnassa.
Liukkosen mielestä aiheen tutkimuksella on suuri historiallinen ja yhteiskunnallinen merkitys. Hän vertaa Hennalan vankileirin tapahtumia 1930–1940-luvun Saksaan.
– Suomalaiset päivittelevät usein, miten ihmeessä Saksassa tapahtui se, mikä tapahtui. Yhtä hyvin suomalaiset voisivat kysellä, miten Hennalassa tapahtui se, mikä tapahtui 1918. Sellaista tapahtuu, jos jokin kansanosa demonisoidaan.
Liukkonen kertoo myös, että häneltä on kysytty, voisiko vastaavaa tutkijan mielestä tapahtua nykyaikana.
– Haluan uskoa, että ei. Toisaalta, kun luin ihmisten muistelmia, ei heistäkään kukaan uskonut, että sellaista voisi tapahtua. Että 14-vuotiaita tyttöjä raiskataan ja ammutaan siksi, että heillä on housut ja polkkatukka. Olen nähnyt painajaisia aiheesta.
Tutkija on varautunut siihen, että tutkimus herättää keskustelua, koska tulokset poikkeavat merkittävästi aiemmasta tutkimuksesta.
– Varmaan jotain tulee. Koska asiaa ei ole sataan vuoteen tutkittu, se kertoo, että kyseessä on tabu.