Spekulaatio voi viimein loppua.
Ensimmäiset näyttelijät Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvaanon valittu.
Alikersantti Rokkaa näyttelee Louhimiehen luottonäyttelijä, kansainvälisesti palkittu Eero Aho. Vänrikki Koskelan roolin tekee Putouksesta tunnettu Jussi Vatanen ja alikersantti Hietasen roolin toinen Putous-tähti Aku Hirviniemi.
Vänrikki Kariluotona nähdään muun muassa Tellus- ja Sydänjää -televisiosarjoista tunnettu Johannes Holopainen, sotamies Honkajokena KOM-teatterin johtaja ja näyttelijä Juho Milonoff ja alikersantti Lahtisena Juoppohullun päiväkirja -elokuvan pääosasta tuttu Joonas Saartamo.
Sotamies Rahikaista näyttelee suomalaistaustainen mutta Britanniassa kasvanut ja siellä näyttelijänuraa tehnyt Andrei Alén ja sotamies Vanhalaa muun muassa Matti Ijäksen elokuvissa näytellyt Hannes Suominen. Suden "Suen tassun" roolin tekee Rukajärven tie -elokuvasta tuttu Arttu Kapulainen.
Näyttelijöistä ainakin Aku Hirviniemellä ja Juho Milonoffilla on aikaisempaa kosketuspintaaTuntemattomaan sotilaaseen, sillä molemmat näyttelivät Mika Myllyahon ohjaamassa teatteriversiossa Suomenlinnan kesäteatterissa vuonna 2007. Joonas Saartamo puolestaan on ollut ääninäyttelijänä RadioteatterinTuntematon sotilas-kuunnelmassa 2014.
– Aika iso prosentti suomalaisista miesnäyttelijöistä haki elokuvaan, joten valinnanvaraa riitti. Olen onnellinen, että sain keskeisiin rooleihin juuri nämä ammattilaiset, kertoo puhelimitse tavoitettu Aku Louhimies.
Monta merkittävää roolia on vielä miehittämättä. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, kenestä tulee uusi luutnantti Lammio ja kenestä kapteeni Kaarna. Lisää roolitusuutisia on luvassa kesäkuussa.
Metodinäyttelemisellä sotilaan nahkoihin
Louhimies, näyttelijät ja muu työryhmä ovat juuri saapuneet Vekaranjärvelle, jossa sekä kuvataan ensimmäisiä kohtauksia elokuvaan että tutustutaan sotilaselämään.
Näyttelijät elävät koko kuvausten ajan metsässä teltoissa, huoltavat itse varusteensa ja syövät samaa ruokaa kuin Vekaranjärven oikeat varusmiehet. Metodin on tarkoitus luoda joukkuehenkeä.
Näyttelijäjokko on osallistunut myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämille harjoitusleireille. Niistä on Louhimiehen mukaan ollut hyötyä varsinkin niille näyttelijöille, jotka eivät ole suorittaneet varusmiespalvelusta.
Louhimies pyrkii elokuvassaan historialliseen realismiin. Näyttelijöiden uniformut ja aseet ovat toisen maailmansodan aikaisia. Ne on lainattu Yleisradion puvustosta ja rekvisiittavarastosta.
– Yleisradio on tehnyt kulttuurihistoriallisen teon, kun on säilyttänyt aitoja sodanaikaisia esineitä, aseita ja pukuja. Koko elokuva olisi saattanut jäädä tekemättä ilman niitä, Louhimies sanoo.
Lisärekvisiitasta ei silti olisi haittaa.
– Jos joltakulta suomalaiselta esimerkiksi löytyy pihaltaan vanha sodanaikainen panssarivaununu, ottakaa yhteyttä. Kaikki apu on tervetullutta, Louhimies vinkkaa.
Suurhanke kiinnostaa
Yle uutisoi aikaisemmin, että uusi Tuntematon sotilas on innostanut sijoittajia niin, että rahaa elokuvalle on satanut luultua enemmän.
Elokuva on innostanut myös tavallisia suomalaisia, sillä siihen on tähän mennessä ilmoittautunut vapaaehtoiseksi avustajaksi myös 14 000 ihmistä. Se on Louhimiehen mukaan "ihan poikkeuksellista".
– Suomalaiset eivät ole tunnettuja siitä, että haluavat esiintymään.
Elokuvan kuvaukset alkavat toden teolla kesäkuussa ja niitä jatketaan talveen saakka.
– Tarvitsemme kuvaa kaikista vuodenajoista. Nyt kuvaamme kevätkuvia, Louhimies sanoo.
Elokuva tulee ensi-iltaan lokakuussa 2017. Elokuvan ohjaaja Aku Louhimies on sunnuntaina Arto Nyberg -ohjelmassa haastateltavana kello 18.45 TV1:ssä.
Juttua korjattu kello 9.26: Elokuvan ensi-ilta ei ole itsenäisyyspäivänä 2017 vaan lokakuussa 2017.