Bostonin pommi-iskussa vammautuneet Adrianne Haslet-Davis ja Patrick Downes palasivat tänä vuonna samalle maaliviivalle, jossa kumpikin menetti toisen jalkansa vuonna 2013. Nyt he juoksivat Bostonin maratonin proteesien avulla.
Downes taittoi matkan vajaassa kuudessa tunnissa ja tuli maaliin lähestulkoon samaan kellonaikaan, jolloin maaliviivan tuntumassa olleet pommit räjähtivät kolme vuotta sitten.
Haslet-Davisilla matkaan kului lähes kymmenen tuntia. Hän oli joutunut pysähtymään välillä jalan turvotuksen vuoksi, kertoo CBS Boston -paikalliskanava.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kehui viestipalvelu Twitterissä Haslet-Davisin sinnikkyyttä.
– Terrori ja pommit eivät voi voittaa meitä. Me jatkamme. Me juoksemme loppuun asti, Obaman viestissä luki.
Bostonin maratoniskussa vuonna 2013 kuoli kolme ihmistä ja haavoittui 264, kun Džohar ja Tamerlan Tsarnajevin asettamat kaksi sirpalepommia räjähtivät maalilinjan lähellä. Poliisi ampui Tamerlan Tsarnajevin iskua seuranneessa jahdissa, ja pikkuveli Džohar tuomittiin viime vuonna kuolemaan.
Sekä juoksuharrastaja Downes että ammattitanssijana työskennellyt Haslet-Davis olivat iskun aikana kannustamassa juoksijoita maaliviivan lähellä.
Tänä vuonna yhteensä 31 iskussa haavoittunutta juoksi Bostonin maratonin, sanomalehti Boston Globe kirjoittaa. Haslet-Davis ja Downes ovat ensimmäiset iskusta selvinneet, jotka ovat juosseet maratonin proteesilla.