Tv-dokumentaristi Arman Alizad näytti huhtikuun alussa suomalaisille, millaista on helsinkiläisen kodittoman arki. Yöt kuluvat etsiessä lämmintä makuupaikkaa, rahaa ei tule eikä ruokaakaan välttämättä ole.
Kukaan ei auta, tai jos auttaakin, apua ei ehkä osata tai haluta ottaa vastaan.
Lahtelainen opiskelija ja äiti Iina Helminen-Järvelä, 29, äimistyi siitä, millaisessa valossa tv-ohjelma näytti asunnottomien arjen.
– Ensimmäinen ajatus oli, miten ihmisillä voi olla näin kriittinen tilanne Suomessa, jossa ihmistä muka aina autetaan. Huomaa, ettei se menekään niin. Tunteet nousivat pintaan.
Helminen-Järvelä on itsekin ollut alle kaksikymppisenä hetken asunnoton, sillä erossa meni alta myös koti. Silloin hänet pelastivat läheiset.
Nykyään omassa kodissa asuvat Helminen-Järvelän lisäksi aviomies, lapsi ja muutama kissa. Koska auttaminen tuntuu luontevalta, hän ei epäröi jakaa omastaan.
Hän on esimerkiksi majoittanut asunnottoman tuttunsa omaan pieneen kolmioonsa puoleksi vuodeksi ja auttanut tätä panemaan elämänsä järjestykseen.
Hän sai lapsemme huoneen, ja sopeuduimme tilanteeseen.
Iina Helminen-Järvelä
– Hän sai lapsemme huoneen, ja sopeuduimme tilanteeseen. Laitoimme työ- ja asuntohakemuksia yhdessä, sillä varsinkin asunnon saaminen on vaikeaa, jos luottotiedot ovat menneet.
Kokemus vahvisti ajatusta siitä, että auttaminen kannattaa.
– Tuli hyvä mieli siitä, että toinen pääsi jatkamaan elämäänsä paremmalla tolalla. En ole rikas, mutta haluan auttaa. Sydäntä löytyy.
Tarjolla lihaperunasoselaatikkoa ja juttuseuraa
Nähtyään tv-ohjelman asunnottomista Helminen-Järvelä pani toimeksi. Hän kirjoitti Facebookin kaupunkiryhmään, tietäisikö joku, miten kotikaupungissa voisi auttaa.
Kysymys poiki runsasta keskustelua. Lähipäivinä Helminen-Järvelä ja kymmenkunta muuta auttamishaluista tavallista lahtelaista tapaavat ja miettivät, mitä he voisivat yhdessä tehdä asunnottomien tukemiseksi.
Menemme varmaan kattilan kanssa heilumaan kaduille.
Iina Helminen-Järvelä
– Menemme varmaan kattilan kanssa heilumaan kaduille.
Lisäksi ryhmä voisi tarjota juttuseuraa kodittomille, yrittää päästä jyvälle heidän ongelmistaan ja etsiä yhdessä ratkaisuja tilanteeseen.
Jo ennen ryhmän ensitapaamista Helminen-Järvelän auttamisenhalu on pantu merkille. Yksi Facebook-keskustelun nähneistä otti häneen suoraan yhteyttä ja kysyi juttukaveria.
Helminen-Järvelä kutsui ihmisen kotiinsa juttelemaan ja syömään lihaperunasoselaatikkoa. Yksi ylimääräinen annos ei kahden opiskelijan taloutta hetkauta.
– Hemmetin hyvää ja halpaa!
Kun maha on täynnä, emäntä aikoo kysyä vierastaan mukaan auttajaryhmään.
– Hänellä on varmasti ideoita, koska hän elää itse huonossa tilanteessa ja on asunnoton.
"Kenenkään ei pidä joutua nukkumaan ulkona"
Auttaminen on Helminen-Järvelälle tuttua. Siskojensa kanssa hän on käynyt viemässä palvelukotien asukkaille pieniä lahjoja, esimerkiksi lasisen ikkunakoristeen.
– Mihinkään suureen emme ole lähteneet, mutta pienilläkin asioilla voi saada aikaan iloista meininkiä.
En pelkää ihmisiä, mutta kutsun heitä kotiini tietyllä varauksella.
Iina Helminen-Järvelä
Mutta miten hänestä kotia vailla olevia voisi yrittää auttaa, muutenkin kuin tarjoamalla lämpimän aterian? Rahaa hän ei antaisi, koska ylimääräistä ei ole ja se saatettaisiin käyttää väärin. Ruokaa hän voisi ostaa.
Eikä omaan kotiin kutsuminenkaan arveluta.
– En pelkää ihmisiä, mutta kutsun heitä kotiini tietyllä varauksella. Ensin aina jutellaan ja kuulostellaan tilannetta. Voin myös tarjota ruuan jossain muualla, jos en kotiini ota.
Hän toivoo lahtelaisporukan pystyvän tavalla tai toisella auttamaan yöpaikkojen löytämisessä asunnottomille.
– Haluan auttaa ihmisiä, koska kenenkään ei pidä joutua nukkumaan ulkona ja elämään niin karua elämää. Aikaa uhraan sen verran kuin opiskelujen ja perhe-elämän keskellä pystyn, hän pohtii ja lisää vielä:
– Toivon myös, että lapseni oppii ihmisten arvostamista ja erilaisia tilanteita, mitä elämä voi tuoda tullessaan. Aina se ei ole pelkkää hyvää.