Suomalaiset ovat pitäneet halaamista eteläeurooppalaisena tervehtimisen muotona. Siihen on suhtauduttu varauksella, koska suomalaisten tervehtimiseen ei ole kuulunut toisen tuleminen niin sanottuun omaan tilaan, eikä varsinkaan runsaat koskettelut, sanoo väitöskirjan kättelystä tehnyt filosofian tohtori Annakaisa Suominen.
– Vasta viime vuosikymmeninä, kansainvälistymisen ja liikkuvuuden mukana tällainen eteläeurooppalaisempana pidetty tapa on levinnyt Suomeen. Erityisesti nuoret ovat lisänneet sen suosiota.
Yllättäen halauksella olisi ollut Suomessa mahdollisuus levitä jo aiemmin tervehtimistavaksi, mutta se torppaantui asenteisiin, sanoo Suominen. Kun karjalaisia muutti Länsi-Suomeen, niin paikalliset katsoivat, että karjalaiset olivat kovia kättelemään.
– Se johtui siitä, että Itä-Suomesta tulleet halusivat säilyttää runsaan tervehtimiskulttuurin. He huomasivat kättelyn olevan sopiva tapa, kun Länsi-Suomessa ei voinut kapsahtaa samalla tavalla kaulaan kuin siellä omalla kotiseudulla oli kyläyhteisöissä totuttu.
Toiset ihmiset koskettelevat hanakammin toisiaan ja toiset taas eivät millään halua rikkoa omaa henkilökohtaista tilaansa.
Annakaisa Suominen
Ihmisten tervehtimistavat muuttuvat ajan ja muodin mukaan. Yläviitonen ei kuulu kenelle tahansa, toisaalta hatun nosto naiselle tervehtiessä nostaa kulmakarvojakin. Vaikka muoti muuttuu, tervehtimisen perustehtävä ei, sanoo Suominen.
– Kulttuurillinen ilmaisu on muuttunut aikojen kuluessa, riippuen siitä, mitä arvostamme. Esimerkiksi hatunnosto alleviivaa sukupuolieroa ja ikään liittyviä asioita. Ylävitoset ja muut, ikään kuin jengitervehdykset merkitsevät enemmän yhteenkuuluvuutta ja samanhenkisyyttä.
Joko taas kaduilla halaillaan, kun nuoret voittivat maailmanmestaruuden?
Yhteenkuuluvuuden tunne voi joskus levitä laajasti ohi tavallisen. Tuntemattomat suomalaiset halailevat toisiaan kadulla vaikkapa jääkiekon maailmanmestaruuden varmistuttua. Kyse on heimoutumisesta, sanoo Suominen.
– Sellainen tilanne antaa luvan venyttää muodollisia rajoja – silloin käyttäydytään epämuodollisemmin javapautuneemmin. Suomalaisiin liitetään kansallisena piirteenä muodollisuus ja muodollinen käyttäytyminen, mutta tuollainen hetki on yksi mahdollisuus venyttää rajoja.
Kulttuurillinen ilmaisu on muuttunut aikojen kuluessa, riippuen siitä, mitä arvostamme.
Annakaisa Suominen
Tervehtimistapojen muutos ei juuri näy maantieteellisinä eroina, sanoo Suominen.
– Mitään sellaista rajattua aluetta, jossa tervehdittäisiin tietyllä tavalla, ei pystytä osoittamaan. Eroja voi kuitenkin olla kylittäin tai perhekunnittain – tavat vaihtelevat hyvin paljon.
Tapakulttuurin muutokset ovat opittavia asioita, mutta myös yksilölliset erot vaikuttavat paljon, sanoo Suominen.
– Toiset ihmiset koskettelevat hanakammin toisiaan ja toiset taas eivät millään halua rikkoa omaa henkilökohtaista tilaansa. Tässä voi olla kyse ihan oppimisen ja kasvatuksen tuloksesta tai luonteenpiirteestä: ei yksinkertaisesti vain halua, on ujo tai ei halua tulla kosketetuksi tietyllä tavalla.
Fyysillä kontaktilla on merkitystä
Sillä on merkitystä, että tervehtiessä on fyysinen kontakti, sanoo filosofian tohtori Annakaisa Suominen Turun yliopistosta.
– Sehän on kohtaamistilanne, jossa yksilöt tunnistautuvat toisilleen. Moni kokee tulevansa henkilökohtaisesti kohdatuksi ja hyväksytyksi siinä tilanteessa, kun saa henkilökohtaisen, fyysisen tervehdyksen. Tiedetään, että fyysinen koskettaminen aktivoi tietynlaisia aivoalueita, niin uskon että sillä on viestiä ja sanomaa vahvistavaa merkitystä.
Mitään sellaista rajattua aluetta, jossa tervehdittäisiin tietyllä tavalla, ei pystytä osoittamaan.
Annakaisa Suominen
Suomisen mukaan kättelyllä, joka on yksi tervehtimisen muoto, on hyvin pitkät juuret ihmisen evoluutiossa. Käteen tarttuminen on luonteva tapa tunnustella toista ihmistä, sanoo Suominen.
– Kättelylle on vaikea löytää mitään alkupistettä, liittäisin tervehtimisen laajempaan sosiobiologiseen tarpeeseen tunnistaa toinen ihminen. Se on ikään kuin tunnustelua, siinä on mahdollisuus lukea toisesta monenlaisia asioita. Se ei ole pelkästään fyysinen kosketus tai sanallinen tervehdys, vaan siinä on katsekontaktia ja muuta, joskus jopa hajuaisti liittyy siihen – se on moniaistillinen ele.
Miehet varautuneempia kuin naiset
Erot tervehtimistavoissa nousevat hyvin selvästi esiin Kajaaninkin kadulla. Kättely on suosituin tervehdystapa, paitsi nuoremmille se jo vähän vanhanaikainen.
Arto Karppinen vastaa vanhemman miehen kokemuksella kysymykseen halaamisesta tervehdyksenä.
– No naista voi halata, mutta miestä ei. Ei sitä miehiä mennä halailemaan. Me miehet olemme aika tiukkoja siinä.
Aleksi Tikkasen mielestä halaaminen kuuluu vain hyville tutuille.
– Joku siinä on, ei sitä ihan vieraita viitsi halata, sanoo nuorehko mies.
Ystäviä halataan herkästi, mutta poskisuudelmien kanssa olo ei ole luonteva, sanoo parkkiautomaatin kanssa tuskaileva Teija Väisänen.
– Jos on virallisempi tilaisuus, silloin aina kättelen. Poskisuudelmia vaihdetaan ulkomaalaisten kanssa välillä, täytyy mennä vähän sen vastapuolen mukaan. Ei aivan jäykkänä ilkeä olla.
Vasta viime vuosikymmeninä, kansainvälistymisen ja liikkuvuuden mukana tällainen eteläeurooppalaisempana pidetty tapa on levinnyt Suomeen.
Annakaisa Suominen
Myös Heidi Mikkola-Tolosella on opettelemista halaamisessa, mutta hän on sitä pyrkinyt tekemään.
– Ihan oma halu on opetella, koska olen huomannut, että halaamisesta tulee hyvä olo.
Koulusta tulevalle Salla Korhoselle puolestaan halaaminen on se luonteva tervehdystapa ja käsipäivää on varattu virallisempiin tilanteisiin.
– Jos näkee jotain arvokkaampia henkilöitä, niin sitten kätellään, sanoo nuori nainen ja kiiruhtaa halaamaan vastaan tullutta ystäväänsä.