Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoo tällä viikolla julkaistavan Nato-selvityksen tuottavan elävää keskustelua.
– Toivon mukaan oikein elävää keskustelua, sellaista, että keskustelu kiihtyy, mutta tunteet eivät kiihtyisi kovin paljoa, muotoilee Niinistö.
Asiantuntijaryhmä luovuttaa perjantaina ulkoministeri Timo Soinille (ps.) arvionsa mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle.
Esimerksiksi eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) on toivonut, että Suomen ja Ruotsin Nato-selvityksiä analysoitaisiin yhdessä.
Molemmissa maissa on tehty useita selvityksiä. Niinistö ei pidä yhteistä selvitystä välttämättömänä, mutta ei myöskään panisi hankkeelle hanttiin.
– Eiköhän sitten noissa kyetä lukemaan kahta paperia yhtäaikaakin. Jos sitten sellainen välttämätön tarve on, joidenkin mielestä, niin en minä tietysti pahasti hanttiin pane. Mutta en usko, että lisäarvoa kovin paljon tulee, Niinistö arvioi.
Niinistö muistuttaa, että mielipiteiden vaihtoa maiden välillä on jo nyt. Suomi keskustelee Ruotsin ja ruotsalaisten kollegojen kanssa jatkuvasti Nato-kysymyksistä. Lisäksi Suomessa on kuultu ruotsalaisia asiantuntijoita.
Perjantaina julkaistavalta selvitykseltä Niinistö toivoo uusia näkökohtia Nato-kysymykseen.