Arman Alizadilla on syystäkin oikea ihminen asettamaan maailman ongelmia perspektiiviin. Vaatturimestari ja mediapersoona on kiertänyt paitsi maailmaa, myös Suomea ja nähnyt ihmiskohtaloita laidasta laitaan.
– Jos meillä on mahdollisuus muuttaa tiettyjä asenteita ja perinteitä ja saada lisää koulutusta, asiat voivat muuttua, Alizad kertoo täydelle salilliselle Kainuun ammattiopiston opiskelijoita.
Epäonnistumisen pelko on tosi iso jarru.
Arman Alizad
Alizad kävi Kainuussa puhumassa Kainuun YritysAmiksen opiskelijoille maailman tilasta. Erityisesti Alizad painotti koulutusta ratkaisuna useisiin maailmanlaajuisiin ongelmiin.
Alizad uskoo siihen, että kova palo tekemiseen voi purkaa monia esteitä. Alizad itse oli kertomansa mukaan tulevaisuudestaan epävarma nuori, joka päätyi vaatturialalle kaverin suosittelemana. Ompelukaavoista ja vaatealan laskutoimituksista puhuttaessa hän koki ensimmäistä kertaa ymmärtävänsä, mistä koulussa puhutaan, Alizad kuvailee.
Arman ja viimeinen jediritari?
Alizad kannustaa siihen, ettei mahdottomia tai hullunkurisiakaan unelmia kannata unohtaa kokonaan.
– Unelmani on edelleen, että minusta tulisi jediritari joku päivä. Vaikka se olisi kuinka järjetöntä, sen ajatuksen kanssa leikkiminen ja se, että on sydämessä jokin tällainen juttu, on voimavara kaikelle muulle, Alizad sanoo.
Epäonnistumista ei kannata Alizadin mukaan pelätä. Oma unelma voi osoittautua sellaiseksi, joka ei ikinä toteudu, ja silloin pitäisi yksinkertaisesti kokeilla jotain muuta.
– Epäonnistumisen pelko on tosi iso jarru. Luovuttaminen on varmasti tappanut enemmän unelmia kuin epäonnistuminen. Se, ettei lähtökohtaisesti lähde johonkin mukaan, koska pelkää epäonnistumista on ihan eri asia kuin kaatua, nousta ja yrittää uudestaan.
Alizad muistuttaa, että menestyksen takana on usein valtavasti työtunteja, verta, hikeä ja kyyneleitä.
– Mietitään vaikka Cheekiä. Jengi näkee hänet täyttämässä stadionin, mutta he eivät välttämättä huomaa, että sitä ennen viimeiset viisitoista vuotta hän on vetänyt vaikka kuinka monta klubikeikkaa, ennen kuin tämä iso asia on tapahtunut. Se vaatii sen, että on luovuttamaton, innostunut ja tekee mitä rakastaa antaen sille kaikkensa.
Kiitollisuus vie eteenpäin
Alizad on kiertäessään nähnyt ihmisiä ja etenkin lapsia ja nuoria, joilla on keskenään hyvin eritasoiset lähtökohdat elämään, jolloin aina pelkkä tahto tehdä jotain ei riitä. Pikaratkaisua sellaisen auttamiseen ei ole, Alizad toteaa.
– Meidän pitää ymmärtää, että kaikilla ei ole samanlaiset lähtökohdat. Se vaikuttaa mahdollisuuksiin elämässä, kouluun pääsemiseen ja menestymiseen, tarkoitti se menestys ihmiselle mitä tahansa.
Alizadin mielestä kiitollisuus on polttoaine hyvän tekemiselle ja itsensä kehittämiselle. Siitä hän muistutti myös YritysAmiksen opiskelijoita. Eri ihmiskohtaloita tarkastellessa korostuu kiitollisuuden harjoittaminen niistä asioista, joita itsellä jo on.
Ongelmat ovat suhteellisia
Alizad on nähnyt lapsimorsiamia, hiv:stä kärsiviä äitejä, kodittomia ja katulapsia. Tuntuuko hänestä koskaan, että valitamme kotimaassa turhasta?
– Totta kai. Kitisemme paljonkin turhasta, mutta se on ymmärrettävää. Sellainen vastakkainasettelukin on välillä vähän hölmöä, että kumpi on pahempaa, Suomessa niin sanottu ensimmäisen maailman ongelma vastaan maailman hätä, Alizad kertoo.
Kun on nähnyt lapsiorjuutta Bangladeshissa tai happohyökkäyksen uhreja Intiassa, on erikoista tulla Suomeen ja avata tietokone, toteaa Alizad.
Luovuttaminen on varmasti tappanut enemmän unelmia kuin epäonnistuminen.
Arman Alizad
– Täällä puidaan Alepa-fillaria. Tai uutiskynnyksen iltapäivälehdessä on ylittänyt se, että Viidakon tähtösten kilpailija ei pysty suorittamaan oraaliseksiä niskakipujen takia. Siitä tulee hämmästys: hetkinen, mitä tässä tapahtuu? Siinä on hirveästi kysymyksiä, jotka ovat omassakin päässä keskeneräisiä, Alizad kertoo nauraen.
– Tietysti kaikki sympatiani ovat tämän kilpailijan puolella ja toivon pikaista paranemista niskakivuista, jotta elämänlaatu voi jatkua entisellään. Mutta kyllä se hämmästyttää, että tällaiset jutut nousevat pintaan, kun jossain muualla on ihan muuta.
Alizadin mukaan ilmiö on kuitenkin ymmärrettävä. Kun ihminen on ympäristössä, jossa muunlainen vastakohta ei ole näkyvillä, tilanteeseen muokkautuu. Hän on itsekin usein reissujen jälkeen ensin hämmentynyt kevyempien ongelmien äärellä, mutta pian siihen tottuu.
– Eihän siinä mene montaa viikkoa, että huomaa itsekin valittavansa, että onpa huono kenttä täällä, tai miten bussi voi olla kymmenen minuuttia myöhässä. Omalla kohdallani voin kuitenkin sanoa, että kun on ollut alttiina kontrasteille, intervallit valittamisen väleillä ovat pidentyneet. Omaa perspektiiviä laajentamalla ja muistamalla, miten asiat ovat muualla, on ehkä ihan kiitollinen siitä, että bussi ylipäätään tulee.