Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Australia palauttanut kolme veneellistä turvapaikanhakijoita

Maahanmuuttoministerin mukaan Australia pysäytti viime viikolla Sri Lankasta lähteneen turvapaikanhakijoita kuljettaneen veneen. Kyydissä olleet ihmiset palautettiin Colomboon tilauslennolla.

Kartta.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
  • Mikko Leppänen

Australia on pysäyttänyt tänä vuonna kolme maahan pyrkineitä turvapaikanhakijoita kuljettanutta venettä, Australian maahanmuuttoministeri Peter Dutton kertoi maanantaina.

Australia käännyttää kaikki veneillä saapuvat turvapaikanhakijat takaisin lähtömaihinsa tai sijoittaa heidät Tyynenmeren saarilla Naurussa ja Manus Islandilla sijaitseviin leireihin.

Maan hallitus on perustellut politiikkaansa pyrkimyksellä estää turvapaikanhakijoiden kuolemat merellä.

Australia onkin onnistunut syyskuussa 2013 alkaneen operaationsa avulla lopettamaan hukkumiset ja siirtolaisveneiden pääsyn maahan.

Maaliskuussa Australia ilmoitti pysäyttäneensä viimeisen 600 päivän aikana 25 venettä, joiden kyydissä olleet 698 ihmistä "palautettiin turvallisesti lähtömaihinsa".

Veneitä saapuu edelleen

Duttonin mukaan tuorein turvapaikanhakijoiden käännytys tapahtui viime viikolla, kun Sri Lankasta lähtöisin ollut pieni puinen kalastusvene pyrki Australiaan.

Vene pääsi noin 500 metrin päähän Intian valtameressä sijaitsevista Australialle kuuluvista Kookossaarista. Saaret ovat noin puolivälissä matkaa Sri Lankasta Australiaan.

– Voin kertoa, että aluksessa oli 12 ihmistä. Onnistuimme palauttamaan nuo ihmiset turvallisesti Sri Lankaan 6. toukokuuta. Joukossa oli miehiä, naisia ja lapsia, Dutton sanoi.

Australian yleisradioyhtiö ABC:n mukaan veneen kyydissä olleet ihmiset siirrettiin tullin aluksen kyytiin, josta heidät kuljetettiin pienemmällä veneellä maihin. Lopulta heidät lennätettiin tilauslennolla Sri Lankan pääkaupunkiin Colomboon.

Ministeri varoitti Australiasta haaveilevia

Dutton toisti Australian linjauksen, että yksikään veneellä luvattomasti saapunut ihminen ei saa jäädä maahan, vaikka kyseessä olisi aito pakolainen.

Hän sanoi, että siirtolaisten ei pitäisi uskoa ihmissalakuljettajina esiintyvien huijareiden lupauksia siitä, että maksamalla voisi päästä asumaan Australiaan.

Papua-Uusi-Guinean korkein oikeus totesi huhtikuussa, että Australian hallinnoima pakolaiskeskus Papua-Uuden-Guinean Manus Islandilla on perustuslain vastainen.

Oikeuden mukaan leiri on laiton, koska se rikkoo ihmisten vapaata liikkumisoikeutta. Oikeus päätti, että leiri on suljettava. Sulkemisajankohtaa ei kuitenkaan määritelty.