Asunto-osakeyhtiölaista löytyvät kovat keinot. Osake voidaan ottaa enintään kolmeksi vuodeksi taloyhtiön hallintaan. Muita keinoja asunto-osakeyhtiöllä ei sitten oikeastaan olekaan. Jotta naapurille saadaan häätö, on taustalta löydyttävä muutakin kuin imurointia kirkonmenojen aikaan tai laulamista suihkussa.
Taloyhtiöt voivat laatia järjestyssääntöihin vaikka minkälaisia omia kieltojaan, mutta juridisesti ne eivät sido, eikä niissä aina ole järkeäkään. Naapuriin, joka käyttää liikaa parfyymiä tai jonka koira haisee, on uhkailu osakehuoneiston ottamisella yhtiön hallintaan täysin yliampuva ase.
Käytännössä taloyhtiön hallituksen on ensin annettava kirjallinen varoitus ennen kuin päätös asunnon ottamisesta yhtiön hallintaan voidaan edes tehdä. Ja jos niin pitkälle päästään, että päätös tehdään, voidaan se vielä riitauttaa oikeudessa. Jokainen riitatapaus on erilainen ja tapauskohtainen, joten peli voi muuttua likaiseksi – ja todella kalliiksi.
Koira saa haukkua, kun isäntä tulee töistä, mutta ei isännän ollessa töissä
Melko kovatkin elämisen äänet saavat kuulua asunto-osakeyhtiön arkeen ja juhlaan. Pölynimurin käyttämistä sunnuntaisin voi tietenkin yrittää kieltää järjestyssäännöissä, mutta imuroida saa silti. Tilanne muuttuu vasta, jos asukas imuroi taukoamatta.
Esimerkiksi koira saa haukkua innoissaan aina, kun isäntä tulee kotiin töistä mutta ei haukkua ikäväänsä koko aikaa, kun isäntä on poissa. Haukkuvan koiran tilanteessa kirjallinen varoitus voi tulla osakkaalle täytenä yllätyksenä. Koiran omistaja ei ole välttämättä edes tiennyt häiritsevästä metelistä.
Ruokaakin saa tehdä oman maun mukaan. Valkosipulin tai kurkuman määrää ei yhtiöjärjestyksessä rajata. Sen sijaan parvekegrillauksen voi kieltää, mutta silloin syynä on grillaamisen turvallisuusriski.
Taloyhtiöllä saattaa olla omissa järjestyssäännöissä maininta yöllisestä hiljaisuudesta, mutta suihkussa käynti, veden lorottaminen tai vessan vetäminen kuuluvat kaikki ääniin, joita saa kuulua päivin öin.
Moni tekee myös töitä kotonaan, joten kampaaja saa föönata hiuksia tai hieroja ottaa vastaa asiakkaita myös virka-ajan ulkopuolella. Jos hiustenkuivaajaa ei saisi iltaisin käyttää, ei sitä saisi käyttää naapurikaan.
Parveketupakointipäätös tulossa – kotimajoitusta ei ole vielä kukaan vienyt oikeuteen
Paljon puhutun parveketupakoinnin osalta lainsäädännön uudistus on parhaillaan menossa. Päätöksiä pitää vielä odottaa. Seuraavaksi Suomessa saattaa käynnistyä vakavampi keskustelu Airbnb:n kaltaisten kotimajoitusten laillisuudesta. Lain mukaan kotimajoitustoiminta on kuitenkin asumista, eikä asumista voi taloyhtiössä kieltää.
Jotta taloyhtiön hallitus voi antaa varoituksen ja yhtiökokous päättää vaatia osakkeen hallintaan ottoa, on asunnosta kantauduttava todella häiritsevää elämää. Sellaiseksi ei voi esimerkiksi luokitella ärsyttäviä jouluvaloja parvekkeen kaiteessa.
Ja vaikka säännöt kieltäisivätkin vilkkuvat jouluvalot oman parvekkeen ulkopuolella, ja vaikka naapurin rouva saisikin valoista migreenin, on häiritsevän toiminnan oltava riittävän jatkuvaa. Jos jouluvalot kerätään kiltisti loppiaisen jälkeen pois, voi samaa vilkuttelua ilman suurta häätöpelkoa jatkaa taas seuravana jouluna.
Juttua varten on haastateltu asunto-osakeyhtiölain asiantuntijoita Kiinteistöliitosta sekä Isännöintiliitosta