Kun Metsähallituksen palkkaamat metsurit saapuivat leimikolleen Vieremän Talaskankaalla lokakuisena aamuna vuonna 1988, heitä odotti yllätys. Ajouralle oli pystytetty teltta ja joukko aktivisteja oli paikalla estämässä vanhan metsän avohakkuuta. Pian paikalle kutsuttiin poliisit.
– No niin, siirtykääpä tuonne tien tuolle puolen. Me joudumme nyt tässä seuraavassa vaiheessa lähestymään ehkä sakkolappusilla, jos tätä käskyä ei totella, veisteli tiesululle saapunut poliisi Ylen arkistoklipissä.
Poliisi hajotti porukan, ja hakkuut pääsivät jatkumaan. Mutta sana metsäkiistasta alkoi levitä. Siitä tuli valtakunnan puheenaihe; yliopisto- ja kulttuuriväki kiinnostui, ja aktivistit saivat lisää rohkeutta. Kolmea kuukautta myöhemmin läheisellä Sopenmäellä aktivistit kiipesivät jo puihin ja kahlehtivat itsensä metsätraktoreihin pysäyttääkseen hakkuut.
– Minulla ainakin oli voimakkaasti tunteet mukana. Oli järkyttävää, että näin hienoa luontometsäaluetta yritettiin iskeä matalaksi, muistelee toimittaja Veli-Risto Cajander, joka toimi tuolloin Helsingin yliopiston opettajana.
Tuntuu selkäpiissä joka kerta, kun sen kuulee.
Janne Kumpulainen
Cajander kertoo yliopiston biologian laitoksen henkilökunnan istuneen kokouksissa miettimässä, mitä kaukana Savon ja Kainuun rajalla sijaitsevan metsän suojelun eteen voitaisiin tehdä. Lopulta paikalle lähdettiin joukolla.
Aktivisti: Metsäkoneisiin kahliutuminen oli show'ta
Metsähallituksella oli suunnitelmat valmiina todella laajoista hakkuista vanhoilla, mutta suojelemattomilla metsäalueilla. Kun luonnonsuojelijat päättivät pysäyttää hakkuut, seurasi omalaatuinen näytelmä, joka oli osin metsäsotaa ja osin performanssia. Valtakunnan media seurasi, kun poliisit hiihtivät korpimetsässä aktivistien perässä ja köyttivät kiinnijääneitä ahkioihin. Toisaalla taideteollisen korkeakoulun opiskelijat esittivät kaadettavia ihmispuita.
Nyt lähes 30 vuotta tapahtumien jälkeen yksi kansanliikkeen alullepanijoista, iisalmelaislähtöinen Janne Kumpulainen sanoo suoraan, että kyse oli pikemminkin show'sta kuin todellisesta haitanteosta. Elämään on jäänyt mielikuva metsäkoneisiin kahliutuneista aktivisteista, mutta Kumpulainen pitää sitä osin myyttinä.
– Etupäässä kyse oli performanssista. Se sai telkkarinkin kiinnostumaan enemmän, että mitä tämä oikein on. Kaikki mahdolliset päivälehdet tekivät pilapiirroksia ja Metsähallitus joutui naurunalaiseksi.
Minulla ainakin oli voimakkaasti tunteet mukana.
Veli-Risto Cajander
Tämä oli Kumpulaisen mukaan ensimmäinen kerta, kun mediavaikuttaminen oli näin suurena osana luonnonsuojelukiistaa. Hän oli itse mediavastaavana, kun aktivistit pyörittivät Talas-kiistan tiedotusta hylätystä Vuorokkaan kaivoksesta käsin.
– Kun aamulla saatiin maastosta tieto tiesuluista, pystyin heti kahdeksan jälkeen välittämään tietoa siitä sähköiselle medialle.
Poliisit ajoivat rallia Talaskankaan ja Kajaanin putkan välillä. Veli-Risto Cajander oli yksi niistä, jotka poliisi pyydysti puusta putkareissua varten. Myöhemmin oikeus tuomitsi luonnonsuojelijoita sakkoihin, joskaan Cajander ei muista sellaisia saaneensa.
Taistelu Talaskankaasta sai yhä erikoisempia piirteitä, kun Taideteollisen korkeakoulun opiskelijat värväsivät muusikoita levyttämään metsien puolesta. Artistit avohakkuita vastaan – Talaskangas rap ilmestyi 1990, ja siinä esiintyi Tuomari Nurmion, J. Karjalaisen, Ismo Alangon, Liisa Akimofin, Pelle Miljoonan, Martti Syrjän ja Hectorin kaltaisia eturivin muusikoita.
– Tuntuu selkäpiissä joka kerta, kun sen kuulee. Onhan se hurjaa, että vuonna 1990 julkaistaan räppi ja vielä tuosta aiheesta, kiteyttää Janne Kumpulainen.
Cajander huomauttaa, että Talaskankaan suojelutaisto ei ollut "mikään helsinkiläisten viherpiipertäjien aikaansaama juttu", vaan sillä oli laaja tuki paikallisilta. Vieremäläiset olisivat halunneet suojella aluetta jo aikaisemmin.
"Se olisi todella tutkimisen paikka"
Siinä vaiheessa, kun Talaskangas rap soi radiossa, luonnonsuojelijat olivat jo saaneet voittoja taistelussaan vanhan metsän puolesta. Talaskangas oli määrätty suurelta osin toimenpidekieltoon kesäksi 1989. Lopulta alue todettiin luontoarvoiltaan suojelemisen arvoiseksi.
Mukana olleiden aktivistien mukaan tapahtumat olivat historiallisia. Sitä ennenkin oli Suomessa tunnustettu kansallispuistojen koskemattomien erämaiden arvot, mutta vasta Talaskankaan jälkeen myös muiden vanhojen metsien suojeluarvo alettiin ymmärtää.
– Miten (kansanliike) syntyi, se olisi todella tutkimisen paikka. Hyvin harva on paneutunut siihen, miten selittyy luonnonsuojelun valtava kannatus Vieremällä ja Vuolijoella. Luulen, että ihmiset olivat huolissaan siitä, säilyvätkö metsät elossa, Kumpulainen miettii.
Heti metsäsodan jälkimainingeissa kerättiin 220 000 nimen metsäadressi ympäristöministeriöön metsäluonnon puolesta. Se on edelleen suurin Suomessa kerätty luonnonsuojeluadressi.
Osaltaan tapahtumat Vieremän ja Vuolijoen rajamailla vaikuttivat myös valtakunnallisten vanhojen metsien kartoittamiseen. Mukana oli monia Talaskankaan taisteluissa olleita aktivisteja.
– Sen jälkeen heräsi kipinä, että myös muualla Suomessa täytyy edistää arvokkaiden metsäalueiden suojelua. Se on jatkunut tähän päivään asti – vaikka eteläisessä Suomessa metsien suojelu onkin vielä puolitiessään, summaa Veli-Risto Cajander.
Talaskankaasta tehtiin luonnonsuojelualue vuonna 1994. Sittemmin suojelualuetta on vielä laajennettu ja se kattaa 35 neliömetrin alueen Kajaanin, Vieremän ja Sonkajärven kuntien alueilla. Tänä päivänä suojelualueella käy tuhansia retkeilijöitä vuosittain. Vuosikymmenten takaisesta metsäsodasta on muistuttamassa Sopenmäen metsäaukiolla seisova Metsähallituksen pystyttämä kyltti.