Umpimähkäretki sujuu osallistujien puolesta summanmutikassa: kukaan ei tiedä, minne mennään ja kohteet paljastuvat yksi kerrallaan. Lähes 50 naista ja yksi pikkutyttö mummonsa kanssa hyppäävät aamutuimaan bussiin Jokipiin nuorisoseurantalo Alasen pihamaalta. Osa on paikalla jo huomattavasti ennen linja-auton tuloa varmistaakseen parhaat paikat.
– Takapenkillä on omaa kivaa, nauraa matkanjärjestäjä Sinikka Kuhna Jokipii-Ahon kyläyhdistyksestä.
– Sinikka pesi hiukset, mutta mä en viitsinyt. Laitoin turbaanin päähän, päivän muotia esittelee toinen puuhanainen Elisa Halonen tervetulosanoiksi. Linja-auton tunnelma on heti katossa, sillä järjestäjät osaavat hommansa. Huumoria olla pitää!
Muodin ja lypsyrobotin perään lähdettiin
Jokipiin naisten umpimähkäreissut saivat alkunsa aikanaan aivan suunnitellusta retkestä. Lähes kymmenen vuotta sitten naiset olivat kuulleet ja huomanneet, että maakuntarajan toisella puolella Satakunnan Karviassa on naistenvaateliike, josta löytyy niin kotimaista vaatetta kuin Euroopan tunnettuja muotimerkkejä. Sinne piti päästä.
– Samalla kävimme Heikuran puutarhalla sekä perheen maatilalla katsomassa lypsyrobottia, joka oli siihen aikaan melkoinen ihme, Sinikka Kuhna muistelee.
– Silloin päätimme, että tehdään yhteinen naisten retki joka vuosi. Kun emme heti keksineet minne mennä, päädyimme umpimähkäretkeen.
Harppi kartalle
Siitä lähtien Sinikka Kuhna ja Elisa Halonen ovat laittaneet harpin kartalle Jokipiin kohdalle ja piirtäneet sillä sadan kilometrin säteellä olevan ympyrän.
– Se on aina itsellekin yllätys, minne menään. Netistä kollataan. Ehkä meidän pitää vähän laajentaa sädettä, jotta löydämme uusia umpimähkäpaikkoja, Sinikka Kuhna uumoilee.
– Ennen retki piti ehtiä tehdä askarehien välissä, kun mukana oli paljon emäntiä. Nyt ei enää juuri kenelläkään ole kiire navettaan.
Sinikka Kuhnan mukaan umpimähkäretken suunnittelu rakentuu vuosittain suurin piirtein samalle rungolle.
– Naiset haluavat shoppailla ja syödä hyvää ruokaa. Etsimme aina erikoiset ruokapaikat, emme pysähdy huoltoasemille.
– Matkaan liittyy aina joitakin kulttuurikohteita ja yleensä päädymme myös taimistoille tai puutarhoille, sillä mukana on paljon multasormia.
Maailmanmatkaajankin makuun
Jokipiissä asuva ”maailmanmatkaaja” Anita Vänni, 71, on ollut mukana lähes jokaisella umpimähkäretkellä alun kahta ensimmäistä lukuunottamatta. Tänä vuonna hän sai houkuteltua mukaansa kaveriksi myös ensikertalaisen umpimähkämatkailijan.
– Täytyy käydä katsomassa myös omat lähiseudun paikat ja nähtävyydet. Näillä reissuilla on tullut vastaan monia uusia paikkoja, joissa en ole aikaisemmin käynyt. Koskaan en ole pettynyt reissuun, Anita Vänni sanoo.
Lähiseutu kiehtoo Anitaa, vaikka hän tunnustaa hurahtaneensa maailmalla matkailuun. Nähtynä on monet Aasian maat Kiina mukaan lukien sekä Intia, Meksiko, Haiti, Jamaika ja monet muut maat. Anitan matkailulistalla on jo viitisenkymmentä maata.
– Se on aika paljon kun ottaa huomioon, että kävin 44-vuotiaana ensimmäisen kerran Helsingissä. Sitä ennen olin ehkä käynyt Uumajassa. Lentokoneeseenkin uskaltauduin vasta vuona 2002, Anita nauraa.
– Näillä umpimähkäreissuilla on mielenkiintoisinta juuri se, kun ei tiedä, minne mennään.
Sana Jokipiin naisten umpimähkäreissuista on kiirinyt, ja niinpä mukaan ilmoittautuu joka vuosi muutamia naisia myös Jokipiin ulkopuolelta. Tällä kertaa autoon hypättiin vielä Seinäjoeltakin.
Kohti erämaata
Tämän kesän umpimähkäreissu on jo tehty. Tällä kertaa bussin nokka suunnattiin Kauhavalle ja sen liitoskuntiin. Ensimmäisellä pysähdyksellä naiset saivat tyhjättyä lompakkonsa kauhavalaisten pieneen ostoskeskukseen, josta löytyi sopivasti kaikenlaista naisille mieluista: designia, askartelua, käsitöitä ja kirpputorikin.
Matka jatkui historiallisissa tunnelmissa Alahärmään. Ilmassa leijui muistoja Isotalon Antista, kun linja-auto kääntyi aina vain pienemmille maanteille. Periltä, melkein erämaasta löytyi mies, joka oli toteuttanut unelmansa. Kalevi Hanhimäki kaivoi toistakymmentä vuotta sitten suosta Hunurijärven ja rakensi sen ympärille kelohonkaisen matkailukeskuksen.
Paluumatkalla nautittiin se kulttuuriannos eli tutustuttiin Knuuttilan raitilla Juhani Palmun galleriaan. Taiteilija itse ei ollut kotona, mutta housut roikkuivat pyykkinarulla.
Suvivirsi useammalla "kielellä"
Alahärmän kirkkoa on kehuttu ja äänestettykin Suomen kauneimmaksi kirkoksi, joten siellä piti käydä laulamassa suvivirsi. Myöhemmin sama virsi sai pohjalaisversionsa linja-autossa.
Naisten retkeen kuului myös pieni kurkistus miehiseen maailmaan. Iltapäiväkahvit juotiin entisellä lentosotakoululla sotilaskodissa turvapaikanhakijoiden keskellä.
Vaikka päivän retkeläisillä ei ollut matkatavaroita, linja-auton tavaratila oli kotiin saapuessa täynnä. Siellä oli ne viimeiset kesäkukkatäydennykset, jotka jäivät taimistovierailulla käteen.
Umpimähkä kiehtoo jo sanana
Umpimähkä-sana viehättää ja houkuttaa. Tuon sanan juuret ovat kaukana. Se tarkoittaa muutakin kuin vain ennalta suunnittelematonta toimintaa. Kotimaisten kielten keskuksen Kotuksen mukaan umpimähkä-sana vie aikaan ennen tulitikkuja. Umpimähkä on tarkoittanut tuhkalla umpeen peiteltyä mähkää eli hiillosta.
– Uunin umpimähkässä on kypsennetty peruna- tai naurishaudikkaita. Ennen tulitikkuaikaa umpimähkällä oli tärkeä merkitys tulen vaalimisessa. Vielä hehkuva hiillos peitettiin iltaisin tuhkalla, jotta tuli saatiin taas aamulla nopeasti syttymään vain puhaltamalla, Kotus kirjoittaa nettisivuillaan.
