Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Pieni suomalaisseura yrittää pitää pakolaisperheen yhdessä joukkorahoituskampanjalla

Irakilaisen Huner Ali Muhammedin vaimoa ja lasta uhkaa häätö Suomesta, sillä perheen tulot eivät riitä oleskelulupaan. Nyt jalkapallon Kakkosessa pelaava oululainen jalkapalloseura Hercules haluaa työllistää miehen, jotta tämän perhe voisi pysyä yhdessä. Palkkarahoja etsitään seuran järjestämällä joukkorahoituskampanjalla.

Huner Ali Muhammed jalkapalloseura Herculesin toiminnanjohtaja Mikko Perälän (oikealla) ja Kalevan toimittajan kanssa.
Kuva: JS Hercules
  • Salla Laurila

Jalkapalloseura Herculesin toiminnanjohtaja Mikko Perälä kuuli Huner Ali Muhammedin tapauksesta ensimmäisen kerran, kun Helsingin Sanomat uutisoi asiasta noin kolme viikkoa sitten. Hunerin tapaus nousi julkisuuteen, kun Maahanmuuttovirasto antoi käännytyspäätöksen perheen kolmevuotiaalle lapselle ja äidille.

Helsingin Sanomien mukaan perheen kolmen kuukauden ikäinen vauva odottaa vielä päätöstään, joten tämä jäisi isänsä kanssa vielä toistaiseksi Suomeen.

Haluan herättää keskustelua ja näyttää esimerkkiä.

Mikko Perälä

– Hercules tuskin pystyy yksinään palkkaamaan Huneria vuodeksi, koska nykyisen lain mukaisesti hänen kuukausitulonsa tulisivat olla 2600 euroa nettona, mutta tietenkin myös pieni summa auttaa häntä. Tämän lisäksi yritän löytää hänelle ja hänen vaimolleen muita töitä Oulusta, kertoo Perälä.

Tällä hetkellä Huner perheineen asuu Riihimäellä. Töiden saaminen Oulusta tarkoittaisi muuttoa pohjoiseen.

Perälän tavoitteena on, että Herculesin joukkorahoituskampanjalla ja muilla töillä vaadittava toimeentulo saataisiin koottua. Silloin perheen ei tarvitsisi hajota.

Hunerin auttaminen on osa seuran suurempaa joukkorahoituskampanjaa, jonka teemoja ovat kotouttaminen, työllistäminen ja liikunnan riemun levittäminen.

Jalkapalloseura haluaa auttaa yhteisöä

Huner kertoo yrittäneensä etsiä pysyvää työpaikkaa itselleen Suomessa jo vuosia.

– Etsintä on ollut vaikeaa, enkä ole saanut hyviä työtarjouksia kuin vasta nyt. Yritänkin nyt nopeasti päästä hyvään työhön, että toimeentulomme vakiintuisi ja pääsisimme elämässä eteenpäin. Vaimonikin on aloittanut työt päiväkodissa.

Tietenkin menestys jalkapallokentällä on tärkeä asia, mutta mielestäni tärkeämpää on se, mitä seura pystyy tuottamaan yhteisölleen.

Mikko Perälä

Mikko Perälä kertoo, että Hunerin auttaminen ja Herculesin koko joukkorahoituskampanja istuu seuran arvoihin.

– Tietenkin menestys jalkapallokentällä on tärkeä asia, mutta mielestäni tärkeämpää on se, mitä seura pystyy tuottamaan yhteisölleen.

Huner kertoo olevansa todella kiitollinen Herculesin halusta auttaa perhettä. Hän kertoo saaneensa myös muita työtarjouksia ja miettivänsä, mikä sopisi heidän tilanteeseensa parhaiten. Hunerille urheilu on tärkeä osa elämää, sillä Irakissa hän oli ammattitason joukkuepyöräilijä. Hän kokee, että hänellä olisi myös annettavaa Herculesille.

– Urheilu on tuonut paljon iloa elämääni. Minulla on paljon kokemusta jalkapallosta ja voin antaa tietojani ja taitojani eteenpäin.

Hercules haluaa jättää auttamiskampanjallaan viestin suomalaiselle yhteiskunnalle.

– Haluan herättää keskustelua ja näyttää esimerkkiä, että yksikin toimija voi tehdä jotain tärkeäksi kokemansa asian eteen, Perälä vetoaa.