Australialaiset äänestäjät kävivät vaaliuurnilla viikko sitten lauantaina. Nyt kahdeksan päivää myöhemmin maan oppositiojohtaja, työväenpuolueen Bill Shorten, myönsi, että konservatiivit muodostavat myös uuden hallituksen.
– On selvää, että herra Malcolm Turnbull ja hänen koalitionsa muodostavat hallituksen, Shorten kommentoi.
Äänestystuloksen laskeminen jatkuu yhä. Jo ensimmäiset laskentatulokset ennakoivat erittäin tasaista tulosta liberaalipuolueen muodostaman hallituskoalition ja työväenpuolueen välillä.
Vaikka sekä pääministeripuolue liberaaleilta että työväenpuolueelta puuttuu edelleen vaaditut 76 paikkaa parlamentin alahuoneesta, on liberaalien ja kansallispuolueen koalition voitto selvä, sillä pääministeri Turnbull on saanut taakseen kolmen sitoutumattoman kansanedustajan tuen. Näin Turnbull voi tarvittaessa muodostaa vähemmistöhallituksen.
Australian kansallisen televisioyhtiön ABC:n ennusteen mukaan nykyinen hallituskoalitio tulee saamaan korkeintaan 76 paikkaa parlamentin alahuoneesta.
Pääministerit ovat Australiassa viime vuosien aikana vaihtuneet tiuhaan. Turnbullista tuli viime syyskuussa maan neljäs pääministeri sitten vuoden 2013, kun hänet valittiin liberaalien johtoon.