Lapualainen viljelijä Jussi Talvitie kääntelee öljyretikkapellossaan kasvien lehtiä. Kasvustosta ja maasta löytyy runsain määrin parin kolmen sentin mittaisia etanoita.
– Kyllä niitä on todella paljon tullut tänä vuonna, toteaa Talvitie ja huomauttaa, että päiväsaikaan ei saa parasta käsitystä etanoiden määrästä. Yöllä ne liikkuvat Talvitien mukaan vilkkaammin.
Olosuhteet etanoille ovat olleet suotuisat varsinkin pohjalaismaakunnissa, jossa vettä on tullut runsaasti sekä alku- että loppukesästä ja maan lisäksi myös kasvustot ovat epätavallisen kosteita.
Kannat kasvussa
– Varmasti Pohjanmaalla on nyt paljon etanoita juuri sen takia, että vettä tuli siellä myös alkukesästä, mutta kyllä muuallakin Suomessa alkaa olla alueita, joissa etanoille olosuhteet ovat suotuisat, selvittää vanhempi tutkija Erja Huusela-Veistola Luonnonvarakeskuksesta.
Lämpimät ja kosteat loppukesät ja syksyt altistavat etanaongelmalle. Huusela-Veistolan mukaan näyttää siltä, että etanoiden määrä on ollut viime aikoina vuosi vuoden jälkeen lisääntymässä.
Jussi Talvitien öljyretikkapellossa etanoista ei varsinaisesti ole haittaa. Kasvit on viljelty maanparannus- ja lannoitustarkoituksessa, kasvien juuret möyhivät maata ja kasvusto murskataan syksyllä ja muokataan keväällä maahan.
Etanat viihtyvät kosteissa tiheissä kasvustoissa. Kevätviljat alkavat olla tuleentuneita, joten niiden kimppuun etanat eivät hyökkää. Ne hamuavat syötäväkseen vihreää kasvustoa, jota löytyy esimerkiksi öljykasvipelloista.
– Viljapelloista enää pieni osa on vihreänä, mutta nyt kun syysviljat saadaan kylvettyä, niin syysviljojen oraissa sitä syötävää sitten etanoille riittääkin ja vahingot voivat olla suuria, tietää palvelupäällikkö Henri Honkala ProAgria Etelä-Pohjanmaasta.
Kyntäminen auttaa
Honkalan mukaan etanoita on tänä kesänä havaittu todella paljon. Kun etanoita on runsaasti, kannattaa syysviljamaat ehdottomasti kyntää. Se on paras keino torjua etanoita.
Yksi kemiallinenkin torjunta-aine löytyy, mutta Honkalan mukaan se ei ole järkevä vaihtoehto isoilla viljelyaloilla.
– Kemiallinen torjunta ei ole kannattavaa viljanviljelyssä, se on suositeltavaa lähinnä erikoiskasvien viljelyssä.