Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Sauvon nokkakolarissa kuoli nuori mies – henkilöauto ajautui pakettiauton kaistalle

Poliisi tutkii Sauvon kuolonkolaria törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Vuonna -92 syntynyt mies kuoli henkilöauton ja pakettiauton nokkakolarissa Sauvossa keskiviikkoaamuna. Lisäksi kaksi ihmistä loukkaantui.

Lähikuvassa pelastuslaitoksen logo.
Kuva: Eino Telkinen / Yle
  • Yle

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus keskiviikkona kello 05.46 Sauvon-Kemiöntiellä, lähellä Nuutinniementien risteystä tapahtuneesta pakettiauton ja henkilöauton törmäyksestä.

Poliisin saamien tietojen mukaan onnettomuudessa osallisena ollut pakettiauto oli ajanut Kemiönsaaren suunnasta Sauvon-Kemiöntietä kohti Paimiota. Pakettiautossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.

Henkilöauto oli ajautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle ja törmännyt pakettiautoon. Henkilöauton kuljettaja, vuonna 1992 syntynyt mies menehtyi välittömästi törmäyksessä. Henkilöautossa ei ollut matkustajia. Pakettiauton kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat.

Keli oli tapahtumapaikalla hieman sumuinen.

Poliisi tutkii tapahtunutta nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei näillä näkymin ollut osuutta onnettomuuteen.