"Ystäväjoukko on aina innokas tapaamaan, mutta kukaan ei ota vastuuta järjestelyistä. Lopulta päädymme aina meille. Itse kävisin mielelläni välillä muidenkin luona." Nainen, 35 vuotta.
Nuorten ystävyyssuhteisiin perehtynyt tutkijatohtori Riikka Korkiamäki Tampereen yliopistosta sanoo asian suoraan:
– Sanoisin jopa, että jos ei ole vastavuoroisuutta, niin silloin kysymys ei ole ystävyydestä. Vastavuoroisuus erottaa ystävyyden muista ihmissuhteista.
Vastavuoroisuus erottaa ystävyyden muista ihmissuhteista.
Riikka Korkiamäki, tutkijatohtori
Ystävyyssuhteessa täytyy voida luottaa siihen, että kun antaa itsestään jotain, niin myös saa itselleen jotain. Asiasta ei tarvitse yleensä erikseen puhua tai sopia. Varsinkin pitkäkestoiseen ja syvään ystävyyteen liittyy vastavuoroisuuden velvoite.
– Ystävä tunnistaa toisen tarpeet, ja hänellä on halu ja kyky vastata niihin.
Ystävyys koetaan tässä ja nyt
"Olin joukkueenjohtajana kaveriporukan urheilujengissä. Ennen turnausviikonloppuja jouduin paimentamaan aikuisia ihmisiä kuin lapsia ja muistuttelemaan asioista. Lopulta väsyin koko hommaan ja lopetin." Mies, 32 vuotta
Ystävyyssuhteissa on erilaisia rooleja. Joku voi olla aktiivisempi ja halukkaampi ottamaan vastuuta tapaamisten järjestämisestä. Jos muut eivät kuitenkaan koskaan tee aloitetta, voi taakka kasvaa liian suureksi.
Ystävyys on yksi tärkeimmistä ja haavoittuvimmista ihmissuhteista.
Riikka Korkiamäki, tutkijatohtori
Kyse ei ole pelkästään käytännön asioista vaan arvostuksen ja vastavuoroisuuden puuttumisen tunteesta.
– Nuoret laittaisivat rajan tähän. Heidän mielestään ei ole ystävyyttä, jos toisella on sellainen olo, että vain hän tekee ja on aina se antava osapuoli. Miettisin tässä tilanteessa, että mitä ystävyys oikein tarkoittaa, pohtii tutkijatohtori Riikka Korkiamäki Tampereen yliopistosta.
Ystävyys on haavoittuvaista
"Eräs ystäväni on kova perumaan tapaamisia. Kerran hän perui tapaamisen, koska juuri silloin hänen piti mennä ostamaan lapselle talvihaalaria. Tunsin oloni todella arvottomaksi: hävisin kiinnostavuudessa vaatekappaleelle!" Nainen, 46 vuotta
Ystävyys muuttuu ajan ja elämäntilanteiden myötä. Välillä ollaan hyvin läheisiä, välillä hieman etäisempiä.
– Ystävyys on ennen kaikkea tunnekokemus. Asiat koetaan tässä ja nyt, Riikka Korkiamäki sanoo.
Ystävyydelle ei ole virallisia sääntöjä. Se perustuu täysin vapaaehtoisuuteen. Siksi sitä pitää hoitaa. Kukoistaakseen ystävyys vaatii myös tekoja, ei vain sanoja.
– Ystävyystutkija William Rawlins on sanonut, että ystävyys on yksi tärkeimmistä, mutta myös haavoittuvimmista ihmissuhteista. Ystävyyteen ei velvoita mikään virallinen taho, eivät biologiset siteet tai laki. Ystävyys on perusluonteeltaan omaehtoista, mikä tekee siitä niin vaikeaa ja ihanaa.
Testaa, oletko ystävyyden vapaamatkustaja.