Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Postin toiminta närkästyttää kymmeniä lukijoita: "Herättää anarkian tunteen"

Kymmenet ihmiset kertoivat Ylelle kokemuksiaan Postin viimeaikaisesta toiminnasta. Posti itse sanoo, että suurin osa lähetyksistä kulkee edelleen ongelmitta.

Postin autoja.
Sallassa Postin jakeluautot pyörähtävät tien päälle vielä viisi kertaa viikossa, mutta lähdöt uhkaavat vähentyä. Kuva: Esko Puikko / Yle
  • Esa Koivuranta

Pahinta on varmasti epäluottamus – paketteja menee minne sattuu. Muun muassa näin vastasi helsinkiläinen yrittäjä Jonna Jalkanen kysymykseen siitä, mikä Postin toiminnassa hiertää juuri nyt.

Asia nousi puheenaiheeksi sen jälkeen kun kävi ilmi, että satojen lauttasaarelaisten kirjeet oli jätetty alkuviikolla lojumaan kadunvarteen. Tapauksessa ei ole pystytty sulkemaan pois ilkivaltaa, ja siksi Posti on tehnyt siitä rikosilmoituksen.

Postinkulku on kuitenkin asia, joka puhuttaa ihmisiä yleisemminkin. Yle Uutisten tämänaamuinen juttu on kerännyt tähän mennessä kymmeniä lukijapalautteita.

Tässä niistä osa.

"Ykkösluokan kirjeestä ei kannata maksaa ekstraa"

"Posti tulee viiveellä, vaikka on lähetetty matkaan saman pitäjän alueelta. Ei ole harvinaista, että on viikon viive."

"Onnittelukortti suljetussa kirjekuoressa ykkösluokassa lähetettynä saman kaupungin alueelle edelleen tulematta. Lähetetty kolme viikkoa sitten."

"Olen todennut, että ykkösluokan kirjeestä ei kannata maksaa ekstraa. Ei se kuitenkaan ole perillä ajallaan."

Nainen laittaa kirjeitä postilaatikkoon.
Kuva: Tiia Hemminki / Yle

"Päiväposti tulee kello 17.30–18.30. Kauppaan on turha mennä tarjouksia hakemaan."

"Pietarsaaressa löysin laskujani porraskäytävästä, välillä posti oli rutattu postiluukkuun. Posti saattaa tulla välillä vasta kello 20."

"Laskuja meni naapurin laatikkoon, kirjeet lojuivat portailla"

"Muutin väliaikaisesti Oulusta Espooseen kesätyön perässä, pitäen kuitenkin Oulun asuntoni. Tein osoitteenmuutoksen Espooseen, ja käänsin kaikki postit sinne. Koko kesän suurin osa posteista tuli Ouluun. Jos en olisi käynyt siellä sattumalta, olisi aika moni lasku jäänyt maksamatta."

"Laatikostamme kolahti nippu postia. Yksikään ei ollut osoitettu meille, sen sijaan huolellisesti niputettuna oli kolmelle eri naapurillemme osoitettua postia."

"Laskuja meni kesänaapurin laatikkoon. Ne löytyivät sieltä seuraavana keväänä."

"Silloin tällöin tulee kahviteltua eri kyläläisten kanssa, kun toimitetaan postia oikeisiin osoitteisiin. Jotain positiivista tässäkin."

Kirjeitä
Kuva: Yle

"Posti on jättänyt rappukäytävän rapuille kymmenkunta kirjettä Karjaalla kaksi viikkoa sitten. Kirjeet lojuivat portailla muutaman päivän, kunnes katosivat jonnekin."

"Herättää kaikissa anarkian tunteen"

"Postin toiminta on ala-arvoista ja asiakkaan kohtelu ylimielistä. Olen joutunut siirtämään lehdet nettiin."

"Tyttäreni rippikoululahja, 50 euron seteli, varastettiin kirjekuoresta postinkulun aikana. Posti piiloutuu kokonaan sen taakse, että ’rahaa ei saisi lähettää kirjeessä’. Kirje oli avattu siististi veitsellä. Toiminta vaikuttaa systemaattiselta."

"On roskaa, että Posti olisi niputtanut postilaatikot yhteistyössä asiakkaiden ja kuntien kanssa. Pari työntekijää tuli tien päähän, laittoi kepin ja jakoi uhkauskirjeen: ’Jos ette siirrä, ette saa postia.’ Ongelmia ovat viestinnän puute ja mafiatyylinen ratkaisu, joka herättää kaikissa anarkian tunteen.

"Henkilöasiakkaana en koe palveluita kamaliksi, mutta kyllä pistää säälittämään, kun paikallisesta Postista irtisanottiin kaikki mukavat vanhat työntekijät ja tilalle otettiin nuorta ja halpaa työvoimaa."

Postilaatikoita
Postilaatikoita ryhmitellään yhteen. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

"Posti on estänyt verkkokaupan kehityksen"

"Pikalähetys Saksaan, luvattiin kaksi–kolme työpäivää, kesti kaksi viikkoa. Vedottiin siihen, että eivät voi taata ulkomailla paketin toimitusta. Seurannasta näki, että se makasi yli viikon Helsinki-Vantaan lähettämössä."

"Posti on käytännössä yksistään estänyt todellisen verkkokaupan kehityksen Suomessa. Todellisuudessa kaikkialla muualla Euroopassa verkkokauppa käy ja kukoistaa. Usein tulee edullisemmaksi tilata vaikkapa polkupyörä ulkomailta kuin naapurikaupungista. Käsittämätön tilanne, joka vaikuttaa jo kansantalouteemme."

"Tilailen silloin tällöin käsitöitä varten Kiinasta pieniä paketteja. Seuranta toimii hyvin läpi kuljetusketjun, mutta loppuu Suomessa. Useampi paketeista on hukkunut matkan varrelle."

Postin pakettiautomaatti.
Postin pakettiautomaatti. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Posti vastaa kritiikkiin: "Vain promillen murto-osa ei mene suoraan lähetyksen saajalle"

Posti on pahoillaan, että sen palvelu on näiden ihmisten kohdalla epäonnistunut, vastaa Postin Uudenmaan aluepäällikkö Eikka Urpilainen Ylen lukijoiden esittämään kritiikkiin.

Hän toteaa Postin jakavan päivittäin noin 11 miljoonaa lähetystä. Joskus tapahtuu inhimillisiä virheitä, joskus lajittelukoneet eivät toimi, Urpilainen selittää. Myös keliolosuhteet, ajoneuvorikko ja äkilliset sairauspoissaolot aiheuttavat viivästyksiä.

– Joskus vahinkoja sattuu, mutta käytännössä vain promillen murto-osa ei mene suoraan lähetyksen saajalle.

Onko niin että kun huono kokemus sattuu omalle kohdalle kerran tai kaksi, se alkaa vaikuttaa koko mielikuvaan Postista?

Niin voi olla, Urpilainen arvioi.

– Posti mielletään ihmisten arjessa niin tärkeäksi toimijaksi, että varmasti huomataan heti, jos jotain menee poskelleen.

Osa Ylen lukijoista on sitä mieltä, että Posti on estänyt todellisen verkkokaupan kehityksen Suomessa ja ulkomailta tilaaminen tulee halvemmaksi kuin naapurikaupungista.

Urpilainen toteaa, että Posti toimii kilpaillulla alalla.

– Asiakas päättää itse, mistä hän milloin mitäkin tuotteita tilaa. Voisi kuitenkin sanoa, että kyllä me kilpailukykyisiä niin laadun kuin hinnoittelunkin osalta Postissa olemme.