Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Eikö Teemu Selänne olekaan kuningas? Nimikirjoituksia myydään pilkkahintaan

Julkkisten nimikirjoitusten keräilyarvo kasvaa sitä mukaa kun ne korvautuvat selfiekuvilla fanien kanssa, mutta kaikkien kohdalla sääntö ei päde.

kuvakaappaus Teemu Selänteen Twitteristä
Teemu Selänne onnitteli viime viikolla Twitterissä Patrik Lainetta hattutempusta. Kuva: Kuvakaappaus Twitteristä
  • Satu Krautsuk

Julkkiksen kainalossa otettava selfiekuva on nykyään huomattavasti suositumpi muisto idolin tapaamisesta kuin perinteisen nimikirjoituksen pyytäminen. Yhden Suomen suurimmista nimikirjoituskokoelmista omistava Tomi Lindblom arvioi, että nimmareista voidaan tulevaisuudessa maksaa isojakin summia.

– Jos ajattelee esimerkiksi Cheekiä, hänen kanssaan otetaan tuhansia valokuvia. Nimmareita hän jakaa vähemmän. Jos kymmenen tai 20 vuoden päästä tulee nimmaribuumi, Cheekin nimikirjoitus voi olla todella harvinaisuutensa vuoksi tosi arvokas, Lindblom toteaa.

Vanhemman polven julkkisnimmareilla ei välttämättä ole samanlaista rahastusmahdollisuutta, koska monet heistä ovat kirjoittaneet ennen selfie-kautta paljon nimikirjoituksia. Esimerkiksi vuosikaudet erittäin suurta kansansuosiota nauttineen, uransa jo lopettaneen jääkiekkoilijan Teemu Selänteen nimikirjoituksella ei Lindblomin mukaan juuri ole rahallista arvoa, koska niistä on ylitarjontaa.

– Selänne oli jo jokeriaikoinaan kovin antelias kirjoittaja ja jakoi nimikirjoituksiaan mielellään. Niistä maksetaan Suomessa ja maailmalla noin 5-20 euroa. Wayne Gretzkyn nimmari on oman aikamme lätkänpelaajista arvokkain ja sille on myös valtava kysyntä. Gretzkyn nimmarista voi pyytää 30-100 euroa.

Selfiellä on pelkkä muistoarvo kyseiselle henkilölle, eikä kukaan maksa sellaisesta kuvasta mitään.

Tomi Lindblom

Selfiet arvottomia keräilyn kannalta

Lindblom on seurannut julkkisselfie-buumia hiukan hämmästyneenä.

– Se on tietyllä tavalla jännä, egoistinen muutos. Ennen todisteena julkkiksen tapaamisesta oli nimmari, nyt se on valokuva. Keräilyn kannalta selfiet ovat arvottomia.

Teemu Selänteen nimikirjoitus
Teemu Selänteen nimikirjoitus. Kuva: Tomi Lindblom

Kuvat ovat Lindblomin mielestä kärsineet inflaation sosiaalisen median aikakaudella.

– Selfiellä on pelkkä muistoarvo kyseiselle henkilölle, vaikka kuvassa olisi kaksikin julkkista keskenään. Samanlaisia kuvia näkee joka puolella eikä kukaan maksa sellaisesta kuvasta mitään.

Kainalokuvia vain idoleista

Kotkalainen Anne-Mari Warjus on harrastanut jo pitkään julkkisselfieitä – tai "kainalokuvia" kuten Warjus niitä kutsuu.

– Kyllähän se on kainaloon ängettävä, jos kuvan haluaa. Tällä hetkellä hakusessa olisi selfie Haloo Helsingin Ellin, Ismo Alangon ja Hectorin kanssa, Warjus kertoo.

Nimmarit katoavat helpommin, eikä niistä välity tunne.

Anne-Mari Warjus

Tärkeimpiä hänelle ovat kuvat Pave Maijasen, Tommi Läntisen, Veeti Kallion ja Teemu Pukin kanssa. Monista on Warjuksella on tallessa useampi kuva.

– Kaikki kuvat ovat vain niistä julkkiksista, joista oikeasti tykkään. Siinä mielessä kaikki ovat yhtä arvokkaita. Pelkästään tavan vuoksi en ota kuvia.

Anne-Mari Warjus ja Veeti Kallio
Yhteiskuva Veeti Kallion kanssa on Anne-Mari Warjukselle tärkeä. Kuva: Anne-Mari Warjus

Tunne ratkaisee

Warjukselle kuvasta välittyvä tunne merkitsee enemmän kuin sen rahallinen arvo.

– En ole edes ajatellut rahallista arvoa, mutta tuskin niillä sellaista on. Omaksi iloksi niitä otan ja samalla myös otan keikkakuvia, jotka annan julkkisten vapaaseen käyttöön. Hyvä bisnesvaisto, Warjus nauraa.

Hänen mielestään kuvilla on lukuisia etuja nimmareihin verrattuna.

– Nimmarit katoavat helpommin, eikä niistä välity tunne. Kuvista tulevat keikat mieleen ja onhan se kiva katsella kuvia jälkeenpäin varsinkin komeiden urosten kainalossa, Warjus nauraa.

Selfienmetsästäjäkin on huomannut, ettei nimmarinpyytäjiä enää juurikaan julkkisten ympärillä näy.

– En muista nähneeni nimmareitten pyytäjiä kuin Teemu Selänteen tapauksessa. Ja pienet lapset pyysivät taannoin Kotkassa Dannyltä nimmareita.

Irwin-keräily loistossaan

Nimikirjoituskeräilijän mukaan musiikin alalla kysytyimpiä edesmenneitä suomalaisia artisteja ovat Irwin ja Hurriganesin Cisse ja Albert. Irwiniä kerätään paljon muutenkin.

– Jos laitan Irwinin nimmarin myyntiin , se menee aika nopeasti kaupaksi. Hinnoittelu voi olla hyvinkin 50-150 euron välillä. Cissen ja Albertin nimestä maksetaan vielä enemmän, koska he kirjoittivat vähemmän nimmareita.

Maailman arvokkain nimikirjoitus ei ehkä hiukan yllättäen kuulukaan kaikkien tuntemalle julkisuuden henkilölle – vaan Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajalle vuodelta 1776.

– Yksi allekirjoittajista kuoli aika pian sen jälkeen, kun oli kirjoittanut nimensä itsenäisyysjulistukseen. Siksi se on äärimmäisen harvinainen, ja siitä maksetaan kymmeniätuhansia.

Harvinaisin nimikirjoitus sen sijaan on Lindblomin mukaan William Shakespearella – hänen signeerauksiaan löytyy korkeintaan joistakin museoista.

– Jos sellainen tulisi myyntiin, siitä voisi pyytää satojatuhansia euroja.