Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Ohikulkija käräytti jäkälävarkaat: 33 jätesäkillistä luvatonta palleroporonjäkälää

Pariskunta ennätti haalimaan luvattomasti 33 jätesäkillistä jäkälää ennen poliisin saapumista. Tekoa perusteltiin sillä, että jäkälällä oli tarkoitus koristella pihaa.

Laikkuja jäkälikössä
Jäkälän kerääminen on rikos, jos maanomistajan lupaa ei ole. Kerääjät jättivät jälkeensä laikkuja. Kuva: Niko Mannonen / Yle
  • Jenna Keto-Tokoi

Pariskunta tavattiin maanantaina aamupäivällä Kajaanin Koutaniemessä keräämässä palleroporonjäkälää. Pariskunta oli ehtinyt kerätä 33 jätesäkillistä jäkälää yksityisen omistajan alueelta ennen kuin sivullisen kutsuma poliisi saapui paikalle.

Vanhempi konstaapeli Hannu Vänttinen sanoo pariskunnan kertoneen, että tarkoituksena ei ollut myydä jäkälää.

– Lähinnä koristeeksi he sanoivat olevansa jäkälää hakemassa, Vänttinen sanoo.

Pariskunta oli nostanut maasta jäkälää 60–80 litran jätesäkkeihin. Jätessäkkejä oli kerääntynyt jo 33 kappaletta.

Kävelimme ohi ja kiinnitin huomiota jo silloin, että ei tämä ole normaalia jäkälännostoa.

Ohikulkija

Pariskunta kielsi jäkälän kaupallisen myynnin, kun poliisi oli tiedustellut asiasta. Suurta jäkälämäärää oli selitetty sillä, että jäkälä menee pensasaidan koristeeksi. Vänttinen sanoo pariskunnan olevan paikallisia tai ainakin samoilta seuduilta. Runsaan jäkälämäärän kerääminen aiheutti maastoon laajoja kaljuja laikkuja.

– On rikos kerätä jäkälää, jos maanomistajan lupaa ei ole. Jäkälä on kuitenkin sellaista, joka ei heti uusiudu. Se on siksi luvanvaraista toimintaa, Vänttinen kuvailee.

Jätesäkit maastossa. 33 säkkiä täynnä jäkälää.
33 säkillistä jäkälää jäivät vielä maastoon. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Vänttinen ei osaa arvioida, tiesikö pariskunta toiminnan laittomuudesta. Jo poimitut jäkälät päätyvät maanomistajalle.

Jäkälän poimiminen maastosta ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, vaan siihen tarvitaan maanomistajan lupa. Jäkälää kerätään Suomesta muun muassa keski-Eurooppaan kukka-asetelmiin.

"Laajalta alueelta nostettu"

Poliisille ilmoituksen tehnyt ohikulkija kertoo, että tapaus sattui keskellä metsää. Jätesäkit oli jätetty metsään ja auto parkkeerattu taaemmas alueelta tien varteen. Ohikulkija arvioi metsän näyttäneen siltä, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun alueelta kerätään jäkälää.

– Kävin viikonloppuna pojan kanssa metsällä. Kävelimme ohi ja kiinnitin huomiota jo silloin, että ei tämä ole normaalia jäkälännostoa. Silloin oli jo aika laajalta alueelta otettu.

Jätesäkkejä. Yhden säkin suusta näkyy jäkälää.
Kuva: Niko Mannonen / Yle

Alueella oli hänen mukaansa nostettu jäkälää muutaman neliökilometrin alueelta.

– Jäkäläkangasta on siellä laajalta. Aika järjestään sitä jäkälää oli otettu. Sellaisia monen neliön alueita oli puhtaana, kuvailee ohikulkenut henkilö.