Tavarapaljouteen ja epäjärjestykseen kyllästyminen on noussut länsimaissa ilmiöksi ja siksi erilaiset raivaus- ja järjestämismenetelmät ovat suuressa suosiossa myös Suomessa.
Esimerkiksi japanilaisen Marie Kondon luomalla KonMari-menetelmällä on kymmeniä tuhansia seuraajia Facebookin Konmari Suomi -ryhmässä.
– Jos tällaiset menelmät todella saavat meidät vähän putsaamaan nurkkia ja rohkaistumaan tavarasta luopumiseen, niin se on hyvä. Ajatukset siitä, että menetelmät edistäisivät mielenterveyttä ja kohottaisivat onnellisuutta ovat mielestäni kuitenkin humpuukia, psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen täräyttää.
Mieli voi olla tyyni sotkusta huolimatta
Ojanen muistuttaa, että mitään yleispätevää yhteyttä ympäristön järjestyksen ja ihmismielen sisäisen tyyneyden välillä ei tieteen valossa ole. Arkiset esimerkitkin paljastavat, että hujan hajan olevat esineet eivät välttämättä menoa hidasta.
– On ihmisiä, joilla on sotkuiset paikat mutta jotka saavat silti paljon aikaan.
Arvokkaita esineitä pitääkin olla meillä kaikilla, mutta on tärkeää osata luopua rihkamasta siinä sivussa.
Markku Ojanen
Tavarapaljous ei sekään aina aiheuta mielelle taakkaa, vaan useasti tilanne on juuri toisin päin.
– Jos on mielenterveyden ongelmia, voi tulla hamstrauksen kaltaisia ongelmia.
Monoja ja palttoita vintti täynnä
Miksi me sitten tykästymme johonkin esineeseen niin, ettemme raaski luopua siitä millään? Ojanen ihmettelee asiaa itsekin.
– On merkillistä, että johonkin mitättömään esineeseen tulee tunneside. Tämä on tuttua esimerkiksi lapsista, jotka eivät millään luopuisi leluista, joilla ei enää leikitä. Tätä samaa on meissä aikuisissakin.
Omistamisen mielihyvä ja luopumisen tuska on loppujen lopuksi hyvin inhimillistä.
– Jos vaikka jokin muki istuu mukavasti identiteettiini tai jos jossain esineessä on paljon muistoja, koetapa luopua niistä! Mielestäni arvokkaita esineitä pitääkin olla meillä kaikilla, mutta on tärkeää osata luopua rihkamasta siinä sivussa.
Itseään Ojanen kuvailee säästeliääksi ihmiseksi.
– Säästäväisyyden idea tulee lapsuudesta, jolloin vintille kertyi monoja ja palttoita ja joista ajateltiin "jospa noista vielä olisi johonkin".