Heikki, 42, meni psykologin vastaanotolle saadakseen apua vaimonsa väkivaltaisen käytöksen aiheuttamiin traumoihin. Häntä odotti karu vastaanotto. Psykologi reagoi Heikin kertomukseen kysymällä ärtyneellä äänellä: ”Kuvitteletko sinä kaiken?”.
– Olin tilanteessa aivan tyrmistynyt. Psykologin reaktio kertoo, kuinka syvälle on iskostettu ajatus, että nainen ei voi olla väkivallan tekijä, Heikki sanoo.
Viranomaisten tietoon tulleista pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosten uhreista 31 prosenttia on miehiä. Tämä selviää tilastokeskuksen tuoreimmista tilastoista. Vaikka miesten todennäköisyys joutua parisuhdeväkivallan uhriksi on keskimäärin pienempi kuin naisten, lähisuhteissa tapahtuvista törkeistä pahoinpitelyistä ja henkirikoksen yrityksistä yli puolet kohdistuu miehiin.
Olimme kuin Me Naiset -lehden kansikuvasta, kun oli vieraita käymässä, vaikka viisi minuuttia sitten olin ottanut iskuja vastaan
Eemeli, 28
Tästä huolimatta miestä ei helposti tunnisteta juuri parisuhdeväkivallan uhriksi. Ammattilaiset ja läheiset eivät ota miesten kokemuksia todesta.
Ennakkoluulot ovat tuttuja myös Karille, 52 ja Eemelille, 28, jotka yrittivät hakea apua kokemaansa parisuhdeväkivaltaan. Heikki, Kari ja Eemeli kertovat tarinansa muutetuilla nimillä heidän henkilöllisyyksiensä suojelemiseksi. Kaikki kolme esiintyvät Perjantai-dokkarissa Muijalta turpaan.
Naapurit soittivat säännöllisesti poliisit Karin ja tämän vaimon asunnolle, koska asunnosta kuului huutoa. Riitely oli aina yksipuolista: Kari otti vastaan kaiken: solvaukset, lyönnit ja potkut.
– Kerran, kun avasin oven poliisille, heillä oli selvästi ennakkoajatus, että olen vaimonhakkaaja. Poliisi tuli ja nappasi minut käytävälle kylpytakissani, otti kurkusta kiinni ja painoi seinää vasten. Se oli nöyryyttävää, Kari kertoo.
Viranomaisten lisäksi ymmärrystä oli vaikeaa saada edes ystävilltä ja perheenjäseniltä.
Kaikki kolme miestä kertovat, että puolisot olivat taitavia ylläpitämään kulisseja: ulkopuolisen oli usein mahdotonta nähdä merkkejä suhteessa tapahtuvasta väkivallasta.
– Olimme kuin Me Naiset -lehden kansikuvasta, kun oli vieraita käymässä, vaikka viisi minuuttia sitten olin ottanut iskuja vastaan, kertoo Eemeli.
Pelko ja syyllisyys estävät lähtemästä
Usein parisuhdeväkivallan uhreilta kysytään, mikseivät he lähteneet aikaisemmin. Heikin, Karin ja Eemelin mukaan väkivaltainen suhde on kuin koukku, johon jää kiinni.
– Henkinen väkivalta menee lopulta niin syvälle, että ihminen ei enää usko siihen, mitä näkee. Itsetunto murenee, sanoo Heikki.
Miehen on vaikea myöntää, että on heikko ja tarvitsee apua.
Eemeli, 28
Miehet uskoivat lopulta puolisoidensa jatkuvat syytökset ja sen, että he olivat ansainneet väkivaltaisen käytöksen. Avun hakemista vaikeutti myös se, että puolison kontrolli ja mustamaalaaminen johtivat ihmissuhteiden katkeamiseen.
Miehet alkoivat pelätä paitsi puolisoitaan, myös sitä, että he sortuisivat itse käyttämään väkivaltaa.
– Kyllä monet kerrat mietin, että työnnän puolisoni parvekkeelta alas. Joku toinen mies olisi sen saattanut tehdäkin. Ja sitten, kun etsitään syyllisiä, naisen tekemä vuosia kestänyt väkivalta saattaisi jäädä piiloon, Kari sanoo.
Heikki, Kari ja Eemeli toivovat, että miesten kokema parisuhdeväkivalta otettaisiin tosissaan ja siihen tarjottaisiin enemmän apua. Tämä voisi heidän mukaansa estää monia parisuhdeväkivaltatilanteita kasvamasta mittoihin, joista ei ole enää paluuta.
– Miehen on vaikea myöntää, että on heikko ja tarvitsee apua. Jos miehiin kohdistuvaan väkivaltaan puututtaisiin nykyistä enemmän, rima avun hakemiseen varmasti laskeutuisi, Eemeli sanoo.
Riina Rinne