Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Vieläkö muistat? 16-vuotias Toni Nieminen hyppää Lahdessa mäkiennätyksen vuonna 1992

Vuoden 1992 maaliskuun 1. päivänä Lahdessa vasta 16-vuotias Toni Nieminen oli jo sensaatio. Hän hyppäsi kotimäkensä mäkiennätyksen 125 metriä, voitti kisan ja veti Salpausselälle kaikkien aikojen ennätysyleisön: 119 200 katsojaa kolmen päivän aikana.

1. maaliskuuta 1992: 16-vuotias Toni Nieminen hyppää mäkiennätyksen
  • Maria Rautio

**100 VUODEN URHEILU-UUTISET. **Albertvillen vuoden 1992 olympialaisissa suurmäen kultaa voittanut 16-vuotias teinisensaatio Toni Nieminen villitsi suomalaiset Lahden Salpausselän kisoissa. Hän keräsi paikalle kolmen päivän aikana lähes 120 000 katsojaa, eikä tuottanut ihailijoilleen pettymystä.

Hän hyppäsi toisella hypyllään Salpausselän mäkiennätyksen 125 metriä ja voitti kisan. Samana vuonna hän  voitti myös maailmancupin kokonaiskilpailun sekä Keski-Euroopan mäkiviikon. Vuosi 1992 jäi Niemisen uran huippuvuodeksi, ainakin toistaiseksi.