Vaihdevuodet eivät ole enää tabu. Turun yliopistollisen keskussairaalan hormonipuolen vastuulääkärin dosentti Antti Perheentuvan mukaan julkinen keskustelu vaihdevuosista on kasvanut.
– Tottakai suhtautuminen vaihdevuosiin vaihtelee yksilökohtaisesti laidasta toiseen. Toiset osaavat suhtautua asiaan rauhallisesti ja kokevat vaihdevuodet odotettavissa olevana ilmiönä. Toiset taas ovat kovasti huolissaan siitä, mitä vaihdevuodet tuovat tullessaan, Perheentupa sanoo.
– Huolestuneeseen suhtautumiseen voi vaikuttaa se, että suvussa on vanhempia naisia, joilla vaihdevuodet tuntuvat kehossa voimakkaammin.
Oireet eivät tule siitä ettei tule kuukautisia, vaan siitä että munarakkulan erittämä estrogeeni jää pois.
Antti Perheentupa
Perheentuvan mukaan vaihdevuosioireiden on arveltu jossain määrin olevan perinnöllisiä.
– Todennäköisesti vaihdevuosioireissa on paljonkin perinnöllisyyttä. Eivät ne ihan yksi yhteen mene, mutta usein vaihdevuosista saa vähän käsitystä, jos on vanhempia sisaruksia tai suvussa on vanhempia naisia. Tarkkailemalla heidän oireitaan voi saada osviittaa siitä, millaisia oireita mahdollisesti on luvassa.
Vaihdevuodet iskevät suomalaisille naisille keskimäärin 51 vuoden iässä. Vaihdevuosista keskustelua on yleisesti pidetty hankalana.
Kajaanilainen Pirjo Kontio ,72, kertoo, että vaihdevuosien iskiessä asiaa pidettiin luonnollisena, mutta aiheesta ei puhuttu.
– En osaa tarkkaan sanoa, miksi suhtautuminen oli sellaista. Ehkä siihen liittyi vanhenemisen pelkoa ja onhan se silloin iso elämänmuutos.
Kontio kuitenkin arvelee, että aihe on arkisempi nykyään, vaikkakin uskoo aiheen edelleen nousevan esille keskusteluissa vain harvakseltaan.
Mitä vaihdevuodet ovat?
Vaihdevuosien määritelmä tarkoittaa käytännössä sitä, että naisen kuukautiset loppuvat. Kuukautiskiertoa ylläpitävä voima on munasarja, josta vaihdevuosien alkaessa loppuvat varhaisvaiheen munarakkulat. Eli ei ole enää munasoluja, jotka kypsyisivät. Tätä myöten munasarjan hormonaalinen toiminta hiipuu ja kuukautiskierto lakkaa.
– Oireet eivät tule siitä ettei tule kuukautisia, vaan siitä että munarakkulan erittämä estrogeeni jää pois. Tämä aiheuttaa kehon reagoinnin, Perheentupa selventää.
Siihen liittyi vanhenemisen pelkoa ja onhan se silloin iso elämänmuutos.
Pirjo Kontio
Vaihdevuosien sentraalisia reaktioita ovat kuumat aallot ja hikoilu. Muita oireita ovat limakalvon kuivuminen ja mielialavaihtelut. Vaihdevuosioireet voivat aiheuttaa kehon lämpötilan vaihtelujen lisäksi unettomuutta ja punastuspuuskia.
Dosentti Perheentupa korostaa, että vaihdevuosien aiheuttamat oireet ovat täysin tapauskohtaisia. Jokaisen keho reagoi hormonivaihteluihin eri tavalla.