Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajan paikalta erotettu Hans Backe antoi torstaina ruotsalaiselle Expressen-lehdelle suorapuheisen haastattelun. Potkuistaan huolimatta 64-vuotias ruotsalaisluotsi jakoi kiitosta Huuhkajille.
- Pelaajien kapina olisi valmentajana pahinta, mitä voi tapahtua. Sen takia tuntuu hyvältä, että tuloksista huolimatta minulla oli pelaajien tuki koko matkan ajan, Backe kuvailii Expressenille aikaansa Huuhkajien peräsimessä.
- Olin ensin häpeissäni potkuista. Pelaajat ovat kuitenkin soitelleet ja lähettäneet viestejä. Se on tuntunut mukavalta.
Backe aloitti Suomen maajoukkueen päävalmentajana tammikuussa 2016, mutta pesti päättyi huonojen tulosten takia maanantaina 12. joulukuuta. Palloliitolta Backe sai tiedon pari päivää aiemmin lauantaina.
- He olisivat halunneet kertoa asiasta kasvotusten, mutta koska se ei ollut mahdollista hoitui asia puhelimitse. Olin kyllä hieman yllättynyt. Ajattelin saada jatkavani ensi vuoteen, Backe muisteli viikon takaisia tapahtumia.
Kiinnostusta Kiinasta
Backen aikana Suomi pelasi yksitoista ottelua, joista tuloksena oli vain kaksi tasapeliä ja yhdeksän tappiota. Expressenille Backe kertoi jääneensä harmittelemaan eritoten huonoa onnea: loukkaantumissumaa ja pienestä kiinni jääneitä tappioita. Ruotsalainen kommentoi myös kesän harjoitusotteluita Italiaa ja Belgiaa vastaan:
- Ehkä olisimme voittaneet pelejä, jos olisimme pelanneet harjoitusotteluita huonompia maita vastaan. Mutta se olisi ollut turhaa taas pelaajien kehityksen kannalta, Backe pohti.
Tyhjän päälle Backe ei Huuhkajien jälkeen jää, sillä miehen sopimus tv-kommentaattorina Ruotsissa jatkuu ensi vuonna. Backe sanoi kuitenkin olevansa avoin työtarjouksille – huhujen mukaan ainakin Kiinassa oltaisiin valmentajan palveluksista kiinnostuneita.
- Kuten sanoin, en sulje mitään ovia. Tiedän, että jonkin verran kiinnostusta on, mutta mitään konkreettista ei ole pöydällä, Backe saneli arvoituksellisesti.