Suupohjassa peritään jatkossa erillinen vuosimaksu myös sairaanhoitajalla käynneistä. Vuosimaksua on peritty Kauhajoella, Teuvalla, Karijoella ja Isojoella aiemmin jo lääkärikäynneistä, mutta nyt myös hoitajan vastaanotosta, kuten tikinpoistosta, peritään vastaava yksi vuosittainen käyntimaksu. Maksu on vajaat 42 euroa kalenterivuodessa, käyntikerroista riippumatta. Maksu on voimassa ensimmäisestä käynnistä kalenterivuoden loppuun asti.
– Asiakkaan on aikaisemmin ollut mahdollista valita käyntimaksu, mutta tästä nyt luovutaan. Tämä on kuitenkin haitannut tätä asiakasprosessia: yhä enemmän tulee palveluohjausta- ja neuvontaa, että entinen ajanvaraustoiminta terveyskeskuksissa, josta nykyään käytetäänkin termiä neuvonta- ja palveluohjaus, niin me haluttiin siirtää työtunteja siihen, kertoo terveyspalvelujohtaja Kirsti Kähärä.
Kähäkän mukaan idea vuosimaksuun tuli asiakkailta, jotka ihmettelivät ilmoittautumismenettelyä neuvontapisteessä, vaikka he olivat menossa lääkärinvastaanotolle odottamaan.
– Siinä tulee turhia tapahtumia myös sille asiakkaalle. Me saatiin useampi tällainen palaute ja lähdettiin selvittämään, niin sitten tuli johtokunnan päätös, että siirrytään vuosimaksuun. Kustannuksiin tämä ei vaikuta vuositasolla suuntaan eikä toiseen, mutta helpottaa ja asiakkaan prosessi on parempi. Meillä sairaanhoitajien ja hoitotyön panosta saadaan siirtymään suoraan neuvontaan, että tällainen laskutus tulee mahdollisimman yksinkertaiseksi, Kähärä kertoo.
Suupohjan liikelaitoskuntayhtymän uudet terveyskeskusmaksut tulivat voimaan vuoden vaihteessa. Maksimissaan virka-ajalla tapahtuvasta terveyskeskus-asioinnista menee kuntalaiselta sekä lääkäri- että sairaanhoitajakäynteihin vuodessa vajaat 84 euroa. Ilta- ja viikonloppupäivystyksessä menee edelleen erillinen vuosimaksuista riippumaton maksu, joka on 28,70€ lääkärin käynneistä. Myös peruuttamattomasta ajasta peritään maksu.