Veera Manninen ei ihan syntynyt hevosen selkään, mutta tottui hevosen liikkeisiin jo äitinsä vatsassa. Ratsastajaäidin tytär tunsi olonsa niin turvalliseksi ponin selässä, että nukahti joskus taaperona ponin harjaan nojautuen.
Nyt lukioikäinen Manninen nauraa muistolle ja kertoo olevansa täysin hereillä maastoesteillä. Ratsastuksen kuninkuuslajiksikin sanottu kenttäratsastus yhdistää koulukokeen, rataesteet ja maastoesteet. Manninen suhtautuu rauhallisesti lajin vaaralliseen maineeseen.
– Tietysti maasto-osuudella tapahtuu paljon vaarallisia tilanteita, tulee kaatumisia. Toistaiseksi minulle ei ole sattunut pahempaa ja olen aina luottavaisin mielin maastoradalla, sillä yhteistyö hevosen kanssa sujuu hyvin ja uskon, että myös jatkossa aina.
Tällä kaudella Mannisen kanssa maastoesteitä selvittää 14-vuotias Colibri-hevonen. Manninen kisasi hevosella jo kaudella 2015, joten ratsu on tuttu. Manninen ei koe siirtymää poneista hevosiin isoksi.
– Melbournella ratsastin kolme vuotta, joten on kyllä haikea luopua siitä. Mutta Colibrilla olen kisannut jo aiemmin, ja myös muilla hevosilla, joten muutos ei ole suuri.
Viime vuonna Colibrin pienehkö vamma esti hevosella kilpailemisen, joten Manninen kisasi ponillaan Melbourne III:lla sekä Octavia- ja Avanti-hevosilla.
Avanti on vasta 7-vuotias, joten sen parhaat kisat ovat luultavasti vielä edessä. Moni kenttähevonen on parhaimmillaan vasta pitkästikin yli 10-vuotiaana.
Tähtäimessä Irlannin EM-kisat
Suomen Ratsastajainliiton ranking-listalla Manninen oli vuonna 2016 kenttäratsastajien tilastoykkönen poniratsastajien sarjassa. Manninen saavutti esimerkiksi Suomen mestaruuden. Hänet nähtiin myös Helsinki International Horse Showssa. 17-vuotias ei enää saa osallistua poniluokkiin.
Nyt Manninen kisaa junioriluokassa, ja tähtää heinäkuisiin Irlannin EM-kisoihin. Hän harjoittelee junioreiden A-maajoukkueessa, ja oppia tulee sitä myötä ainakin Helena Källbladilta ja Anna Hassöltä.
– Varmasti tulee uusia asioita. Odotan valmennuksia innolla. Kisoissa tavoitteena on tasainen suoritus, Manninen sanoo.
Suomen Ratsastajain liiiton kenttäratsastuksen lajikoordinaattori Jutta Koivula sanoo, että kenttäratsastajissa on Suomessa monta nousevaa nimeä, ja tällä hetkellä näyttää siltä, että Irlantiin voisi olla mahdollista saada täysi neljän hengen joukkue junioriratsastajista.
– Siitä on varmasti kymmenen vuotta, kun viimeksi on saatu junioreissa täysi neljän hengen joukkue kasaan. Viime vuonna Italiassa joukkueessa oli kolme, ja se on aika haavoittuvainen määrä, sanoo Koivula.
Arki on ratsastusta ja ratsastusta
Ratsastajan arki on liikkumista niin ratsain kuin hevoskuljetusautossa. Kotimaneesissa ja -maastossa tehdään pohjatyö, joka hiotaan huippuunsa valmennuksissa. Päävastuu Veeran valmennuksesta on äiti Päivi Mannisella, joka itsekin on kokenut ratsastaja.
– Omat kisat jäävät tänä vuonna vähemmälle. Opetan ratsastustallillani vain neljänä päivänä viikossa, että voin olla Veeran mukana ja tukena, sanoo Päivi Manninen.
Tiedossa on kiireinen kevät, sillä tiedossa on valmennuksia esimerkiksi Ypäjällä ja kvaali-kisoja Ruotsissa. Kvaalit ovat tuloksia, joita pitää saavuttaa, jotta saa osallistua EM-kenttäratsastuskisoihin.
Teittilän talli on Mannisen koti ja hevoset melkein koko elämä. Lukiokirjat kaivetaan esiin, kun tullaan tallilta. Manninen kiittelee lukionsa opettajien suhtautumista valmennus- ja kilpailumatkoihin.
– Ratsastus tulee ensin, sitten muu. En osaa ajatella elämää ilman hevosia.