Kemiläiselle Eeva-Liisa Peltoselle annettiin vuonna 2001 muutama vuosi elinaikaa. Lääkärin mukaan hänen keuhkojensa ja sydämensä ei pitänyt kestää sen pidemmälle, eikä vakavaan keuhkosairauteen ollut mitään lääkitystä.
Se romahdutti tuolloin kolmekymppisen naisen, mutta siitä selvittyään sitkeä nainen on löytänyt elämäänsä ihan toisen vaihteen. Sellaisen, jossa eletään täysillä, kun kerran hengissä ollaan.
– Elämässä on tapahtunut myös ihmeitä, ja näiden keuhkojen osalta tuli myöhemmin lääke, joka vieläpä toimii minulle hyvin. Se toi takaisin elämän, joka oltiin jo ottamassa pois. En minä viitsi kuluttaa tätä siihen, että murehtisin, Peltonen perustelee positiivista asennettaan.
Kyseinen keuhkosairaus on nimeltään PAH, keuhkoverenpainetauti, ja Peltonen ensimmäinen sitä sairastava suomalainen, joka sai uutta lääkettä. Hilkulle meni, että hän pysyi hengissä lääkkeen markkinoille tuloon saakka.
Sairaus vei sormet, mutta "asiat on hyvin"
Peltonen oli aina halunnut olla jotenkin poikkeuksellinen ihminen, mutta erikoisuus tuli ihan toisin kuin hän olisi toivonut. Seuralaisikseen hän sai peräti kolme harvinaista sairautta: MCTD:n eli sekamuotoisen sidekudossairauden ja sen aiheuttamat PAH:n ja lisäksi keuhkofibroosin.
Kylkiäisenä tuli vielä yksi sairaus, valkosormisuus, joka on matkan varrella riistänyt Peltoselta jokusen sormenkin.
Amputaatioidenkaan hän ei ole antanut pysäyttää; Peltonen kirjoittaa blogia, joka pursuaa huumoria ja inhorealismia, vaikka sairastamisessa itsessään ei ole mitään kaunista.
– Vielä edelleen mulla on oma sydän ja keuhkot, enkä minä viitsi valittaa. Mulla on asiat ihan hyvin, vakuuttaa nainen, jolle kivut, lääkkeet ja lukuisat kehoa kurittavat oireet ovat jatkuvia kumppaneita.
Syy elää löytyi ihmisen parhaasta ystävästä
Kun sairaudet vuosia sitten runnoivat naista pahimmoilleen, Peltonen keksi keinon pitää itsensä elämässä kiinni. Hän halusi koiran – ja läheisten toppuutteluista huolimatta sen myös hankki, silkkaa jääräpäisyyttään.
– Siinähän ei ollut mitään järkeä, eihän mulle kukaan pystynyt elinvuosia lupaamaan. Mutta sisimmässäni tiesin, että minun täytyy saada syy tähän elämään.
Nyt jo edesmenneestä Tyty-griffonista tuli syy nousta ylös sängystä, kiskoa vaatteet ylle, lähteä lenkille - ja elää.
– Sittemmin mopo karkasi käsistä ja nyt koiria on neljä. Parhaimmillaan niitä oli viisi, nauraa Peltonen.
Peltonen on ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo pitkään, mutta kotiin hän ei ole halunnut jäädä. Hän on valinnut sairautensa kanssa avoimen tien, ja kulkee eri tilaisuuksissa kertomassa tarinaansa koulutettuna kokemustoimijana.
– Sillehän ei voi mitään, että tulee kipeäksi. Mutta niitä harvoja asioita, joihin voi itse vaikuttaa, on se, miten asennoituu siihen.
Lisäksi hän toimii simulaationäyttelijänä Lapin ammattikorkeakoulussa hoitotyön opiskelijoiden koulutuksessa. Siinä hänelle on hyötyä lukemattomista kokemuksista terveydenhuollon asiakkaana.
"Keskityn elämään, en sairastamiseen"
Eeva-Liisa Peltonen lenkkeilee, joogaa, harrastaa valokuvausta, lukee, matkustelee, käy live-keikoilla ja neuloo jäljellä olevilla sormillaan. Ensisilmäyksellä nauravaisen ja eläväisen naisen paljastaa sairaaksi vain vilkaisu käsiin; niistä puuttuu useita sormia.
Kuulostaa helpolta, mutta sitä elämä ei suinkaan ole. On yllättäviä takaiskuja, kivuliaita oireita, jatkuvaa epävarmuutta siitä kuinka monta vuotta elämä vielä suo, tai milloin pitää luopua viimeisistäkin sormista.
– Olen kääntänyt ajatusmaailman siihen, että keskityn elämään, en sairastamiseen. On aamuja, että könkkäsen kuin vanha mummo, mutta en suostu kiinnittämään siihen huomiota.
Päinvastoin kuin moni keski-ikäinen, Peltonen nauttii täysin siemauksin myös ikääntymisestä – kenties siksi, ettei hänen pitänyt yli nelikymppiseksi koskaan elääkään.
– Jos ei vanhene, on kuollut. Niin se vain on. Tässä ollaan ja mennään, ei minulla ole mitään syytä ikäkriiseillä, Peltonen täräyttää ja nauraa hersyvästi.