Marika Halttusen, 49, päätös muuttaa takaisin Saksan Rosenheimista Lahteen oli kypsynyt mielessä jo pidemmän aikaa. Hän kaipasi Suomesta läheisiään, koulujärjestelmää ja parempia mahdollisuuksia luoda uraa naisena.
Saksa jäi taakse vuonna 2008 ja Halttunen muutti kolmen lapsensa kanssa Lahteen. Puoliso jäi Saksan Müncheniin. Tilanne ei ole kovin tavallinen, koska arki täytyy järjestää toisella tavalla.
Kyllähän arki on suureksi osaksi samanlaista kuin yksinhuoltajan arki.
– Mieheni ei puhu suomea eikä englantia. Hänelle vastaavan työn saaminen Suomesta ei ollut mahdollista.
Halttunen kuvailee, että hän ottaa arjen pyörittämisessä vastuun lähes kaikesta.
– Kyllähän arki on suureksi osaksi samanlaista kuin yksinhuoltajan arki. Olkoon kyse sitten laskujen maksusta, koulujen vanhempainilloista tai auton huollatuksesta. Monet asiat ovat minun hoidettavia ihan toisen rajallisen kielikompetenssin takia.
Mies Suomessa viikon kuukaudessa
Halttusen saksalainen mies asuu Saksassa keskimäärin kolme viikkoa kuukaudessa ja matkustaa Lahteen viikoksi kuukausittain. Arki on sujunut perheessä hyvin. Kun mies on Saksassa, viestitään, keskustellaan ja tehdään läksyjä Skypen, puhelimen ja sähköpostin välityksellä.
– Isä soittaa ja kysyy, miten lapsilla menee. Kun hän on täällä, se antaa minulle erilaista vapautta tehdä asioita.
Kun isä vierailee Suomessa, puhutaan pelkkää saksaa.
– Muuten puhutaan keskenään suomea. Meni vuodesta kahteen, niin lapsetkin rupesivat puhumaan keskenään suomea.
Halttunen kertoo myös käyvänsä Saksassa joka vuosi monta kertaa. Vaikka mies on toisessa maassa, hän ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä halua Saksaan takaisin.
Ensimmäinen vuosi vaikea
Helsingin Sanomissa kerrottiin ihmisistä, jotka olivat kokeneet paluusokin tullessaan takaisin Suomeen. Halttusella sellaista ei ollut, koska hän koki kaipaavansa monia asioita Suomesta.
– Kyllä se helpottaa lasten olemista. Emme toisaalta olleet missään umpiossa, kun tulimme tänne.
Suomeen paluu ei silti alkanut helposti. Ensimmäinen vuosi oli vaikea.
Nyt Halttusen lapset ovat 12-, 16- ja 18-vuotiaita. Kun he tulivat Suomeen, lapset olivat vielä pieniä.
Yksi lapsista joutui koulukiusaamisen kohteeksi, koska heillä oli vähän erilaiset vaatteet ja suomen kieli kuulosti muiden lasten mielestä oudolta.
– Heillä oli suomen kieli hakusessa ja sitten piti ruveta puhumaan ja kirjoittamaan englantia.
Halttunen muistaa, kun keskimmäinen lapsi meni yksi aamu vessaan ja sanoi, että "minä en lähde mihinkään". Halttunen joutui joka päivä kysymään itseltään, kiusataanko lapsia tänään ja mitä tapahtuu seuraavaksi.
Ei minulla ollut vaikeaa sopeutua Suomeen, mutta kun lapsilla oli tällainen tilanne, kyllä se vaikutti myös omaan arkeen.
– Rupesi silloin miettimään, kuinka tässä käy. Meillä oli hirveän hyvät opettajat, jotka onneksi puuttuivat tilanteeseen.
Vanhin lapsi joutui lopulta vaihtamaan koulua muuton takia ja Lahdessa isommassa koulussa kiusaus loppui.
– Se auttoi, mutta se oli aika raadollista. Ei minulla henkilökohtaisesti ollut vaikeaa sopeutua Suomeen, mutta kun lapsilla oli tällainen tilanne, kyllä se vaikutti myös omaan arkeen.
Halttusen mukaan se oli toisaalta sattumaakin, millaisia ihmisiä luokalle sattui ja millaisella taustalla.
– Sattuuko luokalle sellaisia ihmisiä, joille se oli joku ongelma tai sitä erilaisuutta ei hyväksytty. Kun vaihdettiin suurempaan kouluun Lahden keskustaan, tilanne muuttui ihan täysin.
Halttunen ei ole kuullut, että tutuilla olisi ollut vastaavia kokemuksia.
Suomessa alkoi mennä paremmin
Vaikka tilanne Suomessa oli vaikea ensimmäisen vuoden ajan, oli Suomessa monta asiaa, joiden vuoksi Halttunen ajatteli, että maassa on hyvä elää.
Halttunen kuvailee, että Suomessa hän pystyy olemaan eri tavalla töissä kuin maassa, jossa pitää tulla jo puoli yhdeltä kotiin lapsia katsomaan ja ruokaa laittamaan.
– Saksassa joillakin perheillä on kotona au pair, jos kumpikin vanhemmista haluaa käydä kokopäivätöissä. Meilläkin oli.
Kun tein aamukahdeksasta iltakuuteen töitä ja lapset odottivat kotona, tuli mieleen, että asialle pitäisi tehdä jotakin.
Halttunen on koulutukseltaan saksan kielenkääntäjä. Kun Halttunen Saksan vuosien jälkeen palasi Suomeen, oli hän palkkatöissä muissa tehtävissä viennin puolella. Hän teki muutaman vuoden työtä täyspäiväisesti. Halttunen huomasi, että osa-aikatyön saaminen Suomessa oli kuitenkin vaikeaa perheenäidille.
– Työnantajan puolesta sitä ei täällä mahdollisteta, eikä sellaista kulttuuria täällä ole. Kun muutaman vuoden tein aamukahdeksasta iltakuuteen töitä ja lapset odottivat täällä kotona, tuli mieleen, että asialle pitäisi tehdä jotakin.
Halttunen päätti ryhtyä yrittäjäksi Lahden keskustassa sijaitsevaan vaatekauppaan Moremixiin. Sillä tiellä hän on edelleen ja viihtyy työssään.
– Se on toiminut hyvin, sillä siten pystyn jaksottamaan työaikaani.
Ei enää paluumuuttaja
Enää Halttunen ei koe olevansa paluumuuttaja, vaikka tietyt asiat Suomessa aiheuttavat edelleen ihmetystä. Kun Halttunen kysyi eräs päivä keskimmäiseltä lapseltaan, mitä hän kaipaa, oli hän vastannut, että kohteliaisuutta ja ihmisten avoimuutta.
– Se aina vähän särähtää. Katson, että olipa tuo epäystävällinen, mutta se olikin kohtelias, ei halunnut tulla liian lähelle.
Halttunen on pyrkinyt vastaamaan sulkeutuneisuuteen tervehtimällä itse takaisin.
– En kuitenkaan kärsi siitä. Silloin yritän itsekin aina tervehtiä, niin asioita saa takaisin.
Se on itsestäkin kiinni, että miten menet toisia vastaan.
Paluumuuttajana Halttunen toivoo, että Suomeen ulkomailta muuttavien ei tarvitsisi tuntea ulkopuolisuuden tunnetta ja avarakatseisuus lisääntyisi.
– Se on lähtökohta hyvinvoinnille. Hyvät käytöstavat ovat tärkeitä. Se antaa toiselle hyvän vaikutelman itsestä.
Halttunen sanoo lapsillekiin, että muut täytyy ottaa huomioon.
– Se on itsestäkin kiinni, että miten menet toisia vastaan.
Haluaa pysyä kotiseudullaan
Halttunen haluaisi asua myöhemminkin Lahdessa, mutta uskoo lasten lähtevän opiskelemaan muualle.
– Jos tulee tilanne, että täytyy lähteä, kyllä sekin minulle sopii. Mitä elämä tuo tullessaan, mutta en ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen ole suunnitellut lähteväni.
Halttunen ei koe paluumuuttoa negatiivisesti.
– Se on itsestäkin kiinni, että miten menee tilanteisiin ja mitä tekee asioista. Toki jos jollain on avun tarvetta, pitää auttaa. Näen Suomeen takaisintulon positiivisena.