Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

87-vuotias Eeva ilahtui vapaaehtoisten virkkaamasta pehmolelusta – "Ihanahan tämä on"

Vapaaehtoisten virkkaamat pehmolelut toivat iloa ja riemua mikkeliläiseen palvelutaloon.

Virkattu mustekala vanhuksen kädessä
Kuva: Yle
  • Susanna Pekkarinen

Mikkelissä palvelutalo Annakotiin on kannettu sylin täydeltä yllätyksiä. Kassillinen mustekalan näköisiä turvalonkeroita vietiin hypisteltäväksi ja turvaa tuomaan.

– Keskosillehan virkattiin näitä, jotta he eivät takertuisi keskoskaapin letkuihin. Näin jossain keskusteluryhmässä, että myös vanhuksille oli virkattu turvalonkeroita. Halusin ilahduttaa vanhuksia myös täällä Mikkelissä, koska he ovat sydäntäni lähellä, kertoo Heidi Hulkkonen.

Hän vierailee Helmi-koiransa kanssa muutenkin säännöllisesti palvelutalossa. Yhdessä Heidi Hyytiäisen kanssa he ilmoittivat Facebookin Hyvän Mielen Mikkeli -ryhmässä, että voivat viedä turvalonkeroita vanhuksille.

Ensimmäinenä turvalonkeron sai Annakodissa käsiinsä 87-vuotias Eeva Elgland.

– Tämä on kaunis, ja tämä on miellyttävä käsissä. En minä tiedä raskiiko tätä ottaa. Ihanahan tämä on, jos kerran saan tämän pitää, Elgland sanoo.

Elgland kertoo olleensa aiemmin innokas käsityöihminen ja neuloneensa varsinkin miesten sukkia. Nyt käsityöt ovat jo jääneet, mutta pinkin värinen turvalonkero saa sormet liikkumaan vilkkaasti.

Muistisairaan kädet hakeutuvat hypistelemään

Lahjoituksen takana on kymmenen virkkaajaa. Turvalonkeroita kertyi tällä kertaa 29. Hypisteleminen voi tuoda varsinkin muistisairaalle turvaa.

– Muistisairaat hamuavat käsillään kaikkea mahdollista. Nämä ovat pehmoisia ja värikkäitä, ja kun muistisairaat näkevät varsinkin kirkkaita värejä, ne tuovat lohtua, sanoo Annakodin johtaja Tuula Tarhonen.

Joissain palvelutaloissa on käytössä myös lahjoitettuja hypistelymuhveja, neulottuja tai virkattuja tuubeja, joiden sisään on kiinnitetty esimerkiksi nappeja tai muuta sormissa mielenkiintoiselta tuntuvaa.

Annakodissa on tällä hetkellä 76 asukasta, ja monella on muistisairaus. Heidi Hyytiäinen ja Heidi Hulkkonen lupaavat toimittaa Mikkelissä perille lisääkin hypistelypehmoja, jos innokkaita virkkaajia ilmaantuu. 

– Esimerkiksi aikuisten teho-osastolta on tullut toivetta, saisiko sinne tällaisia. Siellä on potilaita, jotka ovat pitkään vahvasti lääkittyinä, ja heilläkin on keskosten tapaan taipumus tarttua letkuihin, kertoo Heidi Hulkkonen.

– Kyllähän nämä ovat ihania, ja huomaa, että vanhukset pitävät näiden näpertelemisestä, sanoo Heidi Hyytiäinen.